Hae
Haku " " palautti 486 tulosta
Porin kaupunki on vahvasti mukana SuomiAreenan ohjelmassa – luvassa keskusteluja ja tuttu Pori-kontti
Tänä vuonna 27.–30. kesäkuuta järjestettävä yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena valtaa tuttuun tapaan Porin keskusta-alueen. Tapahtuman tuottamisen ohella Porin kaupunki osallistuu ohjelmaan keskusteluiden ja Pori-kontin voimalla. Myös paljon toivottu paperinen käsiohjelma tekee paluun.
Maksa mitä haluat -päivää vietetään SuomiAreena-viikolla
Suosittu Maksa mitä haluat -päivä on seuraavaksi keskiviikkona 28. kesäkuuta.
Porin matkailutulo vuonna 2022 suurempi kuin koskaan 13 vuoden seuranta-ajanjaksolla
Matkailun aluetaloudellisen tulo- ja työllisyysvaikutustutkimuksen ennakkoluvuista vuoden 2022 osalta selviää, että Porin matkailutulo oli viime vuonna ennätyskorkea. Satakunnan välitön matkailutulo oli 253,9 miljoonaa euroa, josta Porin osuus on 154,2 miljoonaa euroa.
Visit Pori mukana John Nurmisen Säätiön kassapyöristyskampanjassa
Visit Porista ostaessasi tuotteita voit pyöristää ostostesi summan hyvään tarkoitukseen.
Kesäpuuhaa koko perheelle
Lasten kanssa matkatessa kohteiksi valikoituu usein lapsiperheille sopivia aktiviteetteja. Porista löytyy paljon nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille lapsille.
Tuttu eläinjoukko on taas kotiutunut Kirjurinluotoon
Kirjurinluodon eläinaitaukset ovat taas täynnä kesäasukkaita, kun vuohet ja linnut ovat saapuneet niitä asuttamaan. Tällä viikolla joukko täydentyy vielä alpakoilla. Eläimet viettävät kesäkodeissaan säiden salliessa koko kesän.
Pori Sinfonietta vierailee lokakuussa Wienin kuuluisassa Musikvereinin Kultaisessa salissa
Syyskaudella parrasvaloihin nostetaan 85-vuotiaan Porin kaupunginorkesterin monipuolisuus ja kansainvälisen tason osaaminen.
Koiraystävällinen Pori - Reissukaverina nelijalkainen ystävä
Matkailu karvakaverin kanssa on helpompaa, kun tietää minne suunnata. Nappaa vinkit talteen ja lähde nauttimaan kesäpäivästä parhaan kaverin kanssa!
Maauimalan kesäkausi starttaa maanantaina 5.6.
Porin maauimalan kesäkausi alkaa maanantaina 5.6. jonka jälkeen polskimaan pääsee pitkin kesää.
SuomiAreena starttaa 27.6. – lavoilla nähdään eturivin asiantuntijoita, yhteiskunnan vaikuttajia sekä ChatGPT
Historiallisesti ensi kertaa kesäkuussa toteutuva SuomiAreena täyttää Porin kadut 27.–30. kesäkuuta. Luvassa on noin 1200 puhujaa ja 240 tilaisuutta yli 260 yrityksen, yhteiskunnallisten toimijan ja järjestön toteuttamana. Festivaaliviikon ohjelma on nyt julkistettu verkossa. Paperinen SuomiAreena-liite ilmestyy 21. kesäkuuta Satakunnan Kansan ja Porilaine-lehtien välissä. Liitettä saa myös Visit Porin toimipisteestä.