Raatihuoneenpuiston lava SuomiAreena-tapahtumassa

SuomiAreena starttaa 27.6. – lavoilla nähdään eturivin asiantuntijoita, yhteiskunnan vaikuttajia sekä ChatGPT

Historiallisesti ensi kertaa kesäkuussa toteutuva SuomiAreena täyttää Porin kadut 27.–30. kesäkuuta. Luvassa on noin 1200 puhujaa ja 240 tilaisuutta yli 260 yrityksen, yhteiskunnallisten toimijan ja järjestön toteuttamana. Festivaaliviikon ohjelma on nyt julkistettu verkossa. Paperinen SuomiAreena-liite ilmestyy 21. kesäkuuta Satakunnan Kansan ja Porilaine-lehtien välissä. Liitettä saa myös Visit Porin toimipisteestä.

Raatihuoneenpuiston lava SuomiAreena-tapahtumassa

SuomiAreenan ohjelmaa voi seurata maksutta paikan päällä Porissa tai katsoa suorana sekä tallenteena MTV Katsomosta. Lisäksi ajankohtaiset politiikkaohjelmat nähdään MTV3-kanavalla iltaisin.

Paperisesta SuomiAreena-liitteestä näkee myös koko festivaaliohjelman. Liite ilmestyy 21. kesäkuuta, ja sen voi noutaa myös Visit Porin toimipisteestä (Yrjönkatu 13). Muista kuitenkin tarkistaa juhannusviikonlopun poikkeusaukioloajat ennen noutamista.

SuomiAreenassa keskustelee koko Suomi

SuomiAreena-ohjelman sisällöissä nähdään tuttuja kasvoja yhteiskunnan eri osa-alueilta. Mukana ohjelmassa ovat mm. piispa Mari Leppänen, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, europarlamentaarikot Alviina Alametsä, Heidi Hautala, Elsi Katainen, Nils Torvalds, Henna Virkkunen, Satu Hassi, Ville Niinistö ja Sirpa Pietikäinen, uudet kansanedustajat Ville Merinen ”terapeuttiville”Susanne PäivärintaFatim DiarraNasima RazmyarJarno Limnéll sekä Pauli Aalto-Setälä, toimittaja Ruben Stiller, ratakelaaja Leo-Pekka Tähti,  Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä, jalkapalloilija Nora Heroum, dokumenttiohjaaja Sami Kieksi, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen, vastuullisuusvaikuttaja Noora Shingler, toimittaja Katja Ståhl, aivotutkija Minna Huotilainen, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, ulkoministeri Pekka Haavisto, Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori ja toimitusjohtaja Taina Susiluoto, Greenpeacen maajohtaja Touko Sipiläinen, Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen, toimittaja Riku Rantala, SDP:n puheenjohtajaehdokkaat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, IVALO.COMin vastuullisuusjohtaja Outi Pyy, toimittaja-tietokirjailija Helena Petäistö, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela, perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soini, hallitusammattilainen Kaisa Olkkonen, jääkiekkoilija Jesse Joensuu, hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila, CMI:n ohjelmajohtaja Ville Brummer, Posti Groupin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn, toimittaja ja kirjailija Jenni Pääskysaari, Music X Median toimitusjohtaja Kaisa Rönkkö, Kari & Pantzar Co:n Emma Kari ja Mari Pantzar, Lahden Pelicansin Pasi Nurminen, artisti ja toimittaja Miguel Peltomaa, ilmastoaktivisti Atte Ahokas, Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Paula Lehtomäki, taiteilija Eino Grön, psykoterapeutti Maaret Kallio, ylijohtaja Atte Jääskeläinen, pääsihteeri Petteri Taalas, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto, Sulapacin toimitusjohtaja Suvi Haimi, poliisi Heidi Foxell, ex-jääkiekkoilija Veli-Pekka Ketola, Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle, näyttelijä-käsikirjoittaja Joonas Nordman, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa, Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen, Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio, artisti Paleface, Viral Vegansin Benjamin Pitkänen sekä paljon kiinnostavia muita nimiä!  

Jokaiselle festivaalikävijälle kiinnostavaa ohjelmaa

SuomiAreenan keskusteluiden teemat nousevat ajankohtaisista aiheista: kiertotalous; terveys, mielenterveys ja hyvinvointi; ilmasto, luonto ja kestävä kehitys; koulutus, työ ja yrittäjyys; energia, teknologia ja digitaalisuus sekä kulttuuri ja urheilu. Lisäksi luvassa on ajatuksia herättäviä ja osallistavia toteutuksia. Katso esimerkkinostot alta!

Energia, teknologia ja digitaalisuus

Ilmasto, ympäristö, luonto ja kestävä kehitys

Kiertotalous

Koulutus, työ ja yrittäjyys

Kulttuuri, urheilu ja taide

Terveys, mielenterveys ja hyvinvointi

Muita ajatuksia herättäviä ja mielenkiintoisia toteutuksia

Koko festivaalin ohjelma löytyy suomiareena.fi-sivuilta, jossa voit ohjelmatyökalun avulla rajata sisältöä ja hakea tilaisuuksia ajankohdan, teeman, lavan, organisaation tai puhujan mukaan. Lisäksi voit tallentaa suosikit omaan kalenteriisi tai tulostaa halutessasi vaikka koko ohjelman. Tutustu koko ohjelmaan https://www.suomiareena.fi/pori/ohjelma

Ohjelmatyökalulla voit lajitella ohjelmaa esimerkiksi teemojen mukaan.

Katsottavissa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla

  • Huomenta Suomi ti-pe 27.-30.6. klo 6.25-10
  • Tänään Porissa -ohjelma ti-to 27.-29.6. klo 17-18
  • Puheenjohtajatentti ke 28.6. klo 21-22
  • Presidentin kyselytunti (tallenne) 30.6. klo 20-21

Tapahtumalavojen välillä helppo kulkea

Festivaalin tapahtuma-alue sijaitsee aivan Porin keskustassa, ja lavat sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä lavalla ja lisäksi muutamassa muussa tapahtumapaikassa.

Tutustu tapahtuma-alueeseen ja ota lavat haltuun osoitteessa suomiareena.fi/pori/lavat

Osana festivaalia toteutettava Kansalaistori sijaitsee Porin torilla ja siellä voit tutustua viikon aikana noin 50 eri toimijan sisältöihin. Lisätietoja Kansalaistorista saat tapahtumasivulta.

MTV Oy ja Porin kaupunki toteuttavat SuomiAreenan yhdessä. Kesän tapahtuman pääyhteistyökumppanina ja mahdollistajana on Tietoevry:

– Tietoevryn tavoitteena on tukea yhteiskunnan kehitystä, jossa teknologian vastuullisella hyödyntämisellä rakennetaan ympäristön, talouden ja hyvinvoinnin kannalta kestävämpää tulevaisuutta. SuomiAreena-keskusteluissa pureudumme esim. datan ja tekoälyn mahdollisuuksiin terveydenhuollon kehittämisessä sekä teollisuuden vihreässä siirtymässä.

– Yhdessä Lasten ja nuorten säätiön kanssa haastamme myös pohtimaan millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuuden koulun pitäisi tarjota. Toivotamme kaikki SuomiAreena-kävijät lämpimästi tervetulleeksi festivaaleille viettämään aikaa rennossa ympäristössä sekä inspiroitumaan yhteiskunnallisista keskusteluista ja kesäisistä kohtaamisista, sanoo Tietoevryn viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kia Haring.