Matkailuyrityksille
Matkailijat ovat entistä tiedostavampia ja sekä kuluttajat että matkanjärjestäjät niin kotimaassa kuin kansainvälisesti kiinnittävät entistä enemmän huomiota palvelujen vastuullisuuteen matkapäätöksiä tehdessään. Kestävän matkailun arvostus näkyy eri tutkimuksissa ja kasvavan kysynnän mukaan myös jälleenmyyjät reagoivat kasvattamalla vastuullisesti tuotettujen matkailuelämysten tarjontaa. Monet yritykset tekevät jo paljon oikeita tekoja, mutta eivät viesti niistä ulospäin. Siksi vastuullisuustyö ei välttämättä näy asiakkaalle asti, mutta erilaiset vastuullisuussertifikaatit ja -merkit konkretisoivat tätä jo tehtyä työtä matkailijalle.
Porin kaupunki puolestaan kuuluu HINKU-kuntien verkostoon, jonka jäsenet ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 % päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä (vuoden 2007 tasosta). Päästöjä vähennetään erityisesti parantamalla energiatehokkuutta ja lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä. Porin omien toimintojen lisäksi kaupunki voi vaikuttaa päätöksenteollaan muun muassa maankäytön, energiantuotannon ja liikenteen päästöihin Porin alueella. Porissa vastataan paikallistasolla kestävyyden haasteisiin myös Resurssiviisaan kiertotalouden tiekartalla.
Visit Pori ja vastuullisuus
Visit Porin tavoitteena on kehittää omaa toimintaansa entistä vastuullisemman matkailun edistämiseksi ja Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman mukaisesti.
Porin seudulta mukana STF-polulla ovat Visit Porin lisäksi seuraavat yritykset:
- Ahlström Noormarkun ruukki
- Koivuniemen Herra
- Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark
- Metsänkaikuja
- Omena-hotelli
- Original Sokos Hotel Vaakuna Pori
- Satakunnan Museo
- Siikaranta Camping
- Scandic Pori
- Villa Mairea
- Wild Nordic Nature
- Yyteri Active
- Yyteri Resort & Camping
Ahlströmin Noormarkun ruukki, Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark ja Original Sokos Hotel Vaakuna Pori ovat jo saaneet Sustainable Travel Finland -merkin.
STF-ohjelmassa Visit Pori tekee yhteistyötä alueellisesti Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) sekä maakunnan lukuisten matkailuyritysten ja tapahtumajärjestäjien kanssa. SAMK hallinnoi mm. Älyä matkassa – Satakunnan älykkään ja kestävän matkailun kehittämishanketta.
Matkailuyritysten on edelleen mahdollista lähteä mukaan STF-ohjelmaan. Ole siis osa kestävää matkailua Porissa!
Mitä Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelma tarjoaa?
Sustainable Travel Finland (STF) -merkin ajatus on tarjota yrityksille ja destinaatioille konkreettinen kestävän matkailun työkalupakki, jolla kestävien toimenpiteiden ja valintojen omaksuminen alueen tai yrityksen arkeen helpottuu. Sustainable Travel Finland -kehityspolun aloittaminen tai -merkin hakeminen ei maksa yrityksille.
Kehittämispolun kuljettuaan eli ohjelman asettamat kriteerit saavutettuaan, mukaan lukien kestävää matkailua tukevan sertifikaatin, saa yritys käyttöönsä Sustainable Travel Finland -merkin. Kyseessä ei ole uusi sertifiointi, vaan ns. sateenvarjomerkki, joka yhdistää olemassa olevat kestävää matkailua edistävät sertifikaatit yhteisen STF-merkin alle kansainvälisille matkailumarkkinoille. Merkki tukee matkailun kehittämistä ja markkinointia.
Ohjelma soveltuu kaikille Suomessa sijaitseville matkailuyrityksille ja matkailualueille (alueorganisaatiot; destinaatiot). Mukaan voi ja kannattaa lähteä, vaikka kestävän kehityksen mukaisia toimenpiteitä ei olisi vielä aloitettu, sillä ohjelma tarjoaa tarvittavat työkalut kestävän matkailun edistämiseen. Hakemuksen täyttäjän tulee olla yrityksen tai destinaation kestävää matkailua koordinoiva henkilö. Hakemuksen voi täyttää Visit Finlandin verkkosivuilla.
STF-merkin saaneet yritykset ja alueet saavat käyttöönsä jatkuvan kehittämisen mallin, matkailun kestävään kehitykseen liittyvää uusinta tietoa sekä markkinointitukea ja lisänäkyvyyttä Visit Finlandin ja Visit Porin kanavissa.
Sustainable Travel Finland -ohjelman ja siihen liittyvän kehittämispolun avulla yritysten ohella myös matkailudestinaatiot pystyvät systemaattisesti ja pitkäjänteisesti kehittämään kestävää matkailua, kokoamaan saman merkin alle kaikki Sustainable Travel Finland –merkin saaneet alueen yritykset ja edelleen lisäämään alueen tunnettuutta kestävänä matkailukohteena.
Yhteisenä tavoitteena on
- edistää kestävää matkailua Suomessa
- viestiä helpommin ja yhtenäisemmin Suomesta kestävän matkailun maana
- helpottaa matkailijoiden valintoja matkustuspäätöksiä tehtäessä ja
- käynnistää sekä lisätä kestävän matkailun yhteistyötä kunnan ja muiden julkisten toimijoiden, alueorganisaatioiden ja yritysten välillä.
Kiinnostuitko STF-ohjelmasta? Ota yhteyttä ja lähde mukaan!
Maria Rasmussen
Matkailun asiantuntija,
Sustainable Travel Finland -ohjelman koordinointi
044 701 7920
maria.rasmussen@pori.fi