Porin Teatteri

Teatterinäytöksiä Suomen kauneimmassa teatteritalossa!


Porin Teatteri on vanhin suomenkielinen ammattiteatteri. Se perustettiin vuonna 1931, kun Porin Näyttämö ja Porin Työväen Teatteri yhdistettiin. Teatteri toimii kaupungin keskustassa vuonna 1884 valmistuneessa teatteritalossa, joka on kuuluisa erityisesti 304-paikkaisen päänäyttämönsä allegorisista kattomaalauksista. Uusrenessanssia edustavan rakennuksen on suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg.

Elävän taiteen tyyssija

Porin teatteritalo, jonka varsinainen vihkiäisjuhla pidettiin 29. joulukuuta 1884, oli oman aikansa todellinen monitoimitila. Siellä järjestettiin teatterinäytäntöjen lisäksi mitä erilaisimpia tilaisuuksia – konsertteja, kokouksia, juhlia, naamiaisia ja tanssiaisia. Lontoolaisen yhtymän toimittama 86 hehkulampun sähkövalaistus herätti pelkoa ja kunnioitusta porilaisten keskuudessa siinä määrin, että paikallislehdessä jouduttiin vakuuttamaan sähkövalon olevan turvallista näyttelijöille ja lavasteille.

Teatteritaloon liittyy vuonna 1974 valmistunut lisärakennus, jossa toimii Pieni näyttämö väliaikakahvioineen. Vuosien 2014-2017 aikana teatterin päärakennuksessa sekä sen laajennusosassa suoritettiin mittava peruskorjausremontti, jonka yhteydessä asennettiin mm. hissi liikuntarajoitteisille vieraille.

Porin teatteritalon rakentaminen yli 135 vuotta sitten oli kauaskantoinen kulttuuriteko. Teatteritalossa yhdistyvät menneen ajan hienostunut tyylikkyys nykyajan asettamiin tilallisiin ja teknisiin vaatimuksiin. Vieraita vastaanottaessamme voimme syystä toivottaa kaikki tervetulleiksi Suomen kauneimpaan teatteritaloon!

PORIN TEATTERIN LIPUNMYYNTI
Hallituskatu 14, 28100 PORI
(02) 6344 840
teatterin.lipunmyynti@pori.fi

TARJOILUVARAUKSET
Ravintolapäällikkö Riikka Reunamo
044 7643 301
ravintola@porinteatteri.fi

TILAUSNÄYTÖSTIEDUSTELUT
Markkinointipäällikkö Hannu Saha
0400 880 217
hannu.saha@pori.fi

Porin Teatteri tarjoaa myös juhlavat puitteet unohtumattomien juhlien järjestäjille. Tilavuokraajia palvelee 304-paikkainen Suuri näyttämö ja 110-paikkainen Pieni näyttämö nykyaikaisine näyttämötekniikoineen. Molempien näyttämöiden yhteydessä sijaitsevat kahvila- ja ravintolatilat viimeistelevät onnistuneen asiakastilaisuuden.

TEATTERIN VUOKRAUSTIEDUSTELUT
Anttivesa Knuuttila, Porin Teatteritalo Oy:n toimitusjohtaja
0400 590 598
anttivesa.knuuttila@pori.fi