SuomiAreena

Viisi päivää yhteiskunnallista keskustelua SuomiAreenassa

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, viisipäiväinen SuomiAreena alkaa Porissa maanantaina 16.7.2018.

SuomiAreena

Tapahtumassa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä puhujia: yhteensä tuhat henkilöä 200 keskustelutilaisuudessa. Mukana keskustelemassa on yhteiskunnan huippunimiä kuten pääministeri Juha Sipilä, ministeri Elisabeth Rehn, Viron ex-pääministeri Taavi Rõivas, puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sekä entinen pääministeri Esko Aho.

Starttipäivä maanantai huipentuu kaikille avoimiin avajaisbileisiin SuomiAreena-rannassa, Porin Etelärannassa. Lavalla nähdään muun muassa Ansa Kynttilä ja Stadi vs. Lande -tyyppistä visailua. Tilaisuuden juontaa Antero Mertaranta.

– SuomiAreenassa on tänä vuonna historiallisen monipuolinen vieraskattaus. Puhujia on politiikan ja talouden huipulta mielenkiintoisiin viihde-, urheilu- ja kulttuurihenkilöihin, Mari Haavisto kertoo.

Tapahtuma uudistuu tänä vuonna monin tavoin. Uutena aloittavat esimerkiksi päivittäiset Arvopuheet, joissa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pitävät itselleen tärkeästä arvosta puheen. Puheiden jälkeen arvoista ovat keskustelemassa arvojohtajat ympäri yhteiskuntaa muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma ja presidentti Tarja Halonen.

– Odotan Arvopuheilta kiinnostavia avauksia, tunteisiin vetoavaa retoriikkaa ja syvempää näkökulmaa politiikkaan. Tästä tehdään yhdessä SuomiAreenalle uusi perinne, Haavisto sanoo.

Tuleva vaalivuosi saa puolestaan vauhtia tiistain puheenjohtajatentistä, jossa kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat pääsevät MTV Uutisten politiikan toimittajien tenttiin.

SuomiAreenan tämän vuoden teemoina ovat turvallisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. SuomiAreena-viikko on tänä vuonna myös niin sanottu Porin superviikko, kun kaupungissa järjestetään samaan aikaan myös Pori Jazz ja Asuntomessut.

Koko SuomiAreenan ohjelma on nähtävissä täällä 

SuomiAreena-ranta ja Speakerscorner ottavat yleisön mukaan 

SuomiAreenan alue laajentuu, kun uusi SuomiAreena-ranta avautuu Porin Etelärannassa. Alueelle nousee myös uusi lava, jolla on joka päivä mielenkiintoista osallistavaa ohjelmaa – perinteisiä paneelikeskusteluja ei tällä lavalla nähdä.

Alueella aloittaa niin ikään uutena kaikille avoin Speakerscorner, jossa lava on perjantaina vapaa kaikille kello 10-11. Puhujat otetaan lavalle ilmoittautumisjärjestyksessä ja lähetys myös striimataan Katsomossa ja suomiareena.fi-sivuilla.

Pääyhteistyökumppanit tuovat lavalle viihdetähtiä ja kalustonäyttelyn 

SuomiAreenan pääyhteistyökumppanit ovat tänä vuonna Puolustusvoimat, Veikkaus ja DNA. Puolustusvoimat näkyy ja kuuluu tapahtumassa koko viikon, kun Puolustusvoimien kalustonäyttely valtaa SuomiAreena-rannan ja keskiviikkona nähdään taistelunäytös. Veikkaus puolestaan tuo keskusteluihin laajan piirin veikkausvarojen edunsaajia niin liikunnan, kulttuurin kuin tieteenkin saralta. DNA tarjoaa keskiviikkona jo perinteeksi muodostuneen suomalaisten huippuartistien ilmaiskonsertin, jossa esiintyvät tänä vuonna Pete Parkkonen, Jonna Tervomaa ja Olavi Uusivirta.

 


SuomiAreena