Ihmisiä tapahtumassa

Toukokuussa tapahtuu

Porin kaupungin tapahtumakalenteri lupaa vilkasta toukokuuta. Luvassa on muun muassa museoiden viikko sekä uusia kaikille avoimia kävelytapahtumia. Tapahtumakalenteri uudistuu toukokuun aikana, minkä jälkeen tapahtumat nousevat esiin entistä näyttävämmin.

Ihmisiä tapahtumassa

Jos Porin seudun kansalaisopiston Hurma-kevätnäyttely pääsi livahtamaan ohi, ei hätää. Opiskelijoiden tekemät käsityöt ja taide-esineet ovat vielä esillä Ulvilan käsityökeskuksessa (Lääkärinpolku 2) 4.-5.5. kello 10-17.

Museoiden viikolla toukokuun puolivälissä museot täyttyvät monipuolisesta ohjelmasta. Esimerkiksi kansainvälisenä museopäivänä 18.5. on vapaa pääsy kaikkiin Satakunnan Museon toimipaikkoihin.

Uudet hyvän mielen kävelytapahtumat kutsuvat Porin puistoihin

Neuro-lenkki järjestetään ensimmäistä kertaa 12. toukokuuta Hanhipuiston upeassa miljöössä. Tapahtuma kokoaa neurologisen sairauden kohdanneet ja heidän omaisensa sekä ystävänsä yhteen koko Satakunnan alueelta, vertaistuen ja ulkoilun merkeissä. Neurologiset yhdistykset sekä alan toimijat jakavat tietoa tapahtumatorilla mm. apuvälineistä, kuntoutuksesta ja vertaistuesta. Lenkillä olleiden kesken arvotaan tuotepalkintoja. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.

Niin ikään kaikille avoin kävelytapahtuma Kesäyön marssi rantautuu Poriin ensi kertaa 26. toukokuuta. Maanpuolustusyhdistyksen järjestämää tapahtumaa on toteutettu ympäri Suomea jo 20 vuoden ajan. Marssille ovat tervetulleita kaikki liikunnan ystävät, perheet, erilaiset kaveri- ja työporukat sekä muut ryhmät.

Kesäyön marssilla eripituisista matkoista voi valita itselleen sopivimman. Matkat vaihtelevat kuudesta kilometristä aina 60 kilometrin ultramatkaan. Pisimpiä matkoja kävellään tapahtuman nimen mukaisesti läpi yön. Osallistumismaksu on 1 €/km/hlö, sisältäen muun muassa välipalan, keittoaterian ja kunniakirjan. Ilmoittautuminen on auki tapahtuman verkkosivuilla 18.5. saakka.

Kummankin tapahtuman suojelijana toimii kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Uusi tapahtumakalenteri tuo tapahtumat visuaalisesti esiin

Toukokuun lopussa julkaistaan täysin uusi tapahtumakalenteri, joka on helppokäyttöisempi ja visuaalisempi kuin aiempi. Tapahtumia voi selata esimerkiksi ajankohdan, sijainnin, tapahtumatyypin ja kohderyhmän mukaan. Samaan kalenteriin kootaan porilaisia harrastusmahdollisuuksia.

 

Kuva: Marika Virtanen


Ihmisiä tapahtumassa