Porispere

PORISPERE 2019 02.08. – 04.08.

Porispere-festivaali järjestetään jo yhdeksättä kertaa.

Porispere

Kiintoisimpiin esiintyjiin kuuluu 30-vuotisjuhlaansa viettävä pohjoisirlantilainen Therapy?, jonka punk rockista ammentava vaihtoehtometalli puhutteli suomalaisia etenkin Troublegum-klassikkolevyllä (1994). Yhtye on julkaissut urallaan 15 albumia, joita on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta. Edelleen aktiivisesti levyttävä ja keikkaileva yhtye täyttääkin hyvin festarin ysärinostalgian aukon.  Elokuussa Lokkilavan äärellä heilutaan muun muassa Scremagerin, Nowheren ja Dianen tahtiin!

Elokuun ylpeyden aiheisiin kuuluu myös amerikkalainen alansa pioneeri, jo vuonna 1982 perustettu crossover thrash metal -yhtye D.R.I., joka on näillä lakeuksilla todella harvinainen vieras. Yhtye esiintyy Energialavalla lauantaina. Kotimaisista esiintyjälisäyksistä mainittakoon melodisen death metalin lippulaiva, Alexi Laihon johtama Children Of Bodom, joka tykittää Lokkilavalla lauantaina. Kovia tärppejä ovat myös suosittu hard rock -yhtye Brother Firetribe ja vanha kunnon Viikate, joka tekee tänä vuonna Kuu kaakon yllä -albumin 10-vuotisjuhlakeikkoja.

Myös popille ja rockille on Porisperessä paikkansa. Vastikään kaksi Emmaa esikoisalbuminsa myötä voittanut Ruusut on tulevan festarikesän kysytyimpiä popyhtyeitä. Bändissä vaikuttavat porilaislähtöiset Alpo Nummelin ja Miikka Koivisto. Uutta tulemista kevään aikana albumin muodossa tekevä poptähti Chisu nähdään pitkästä aikaa myös Porissa.

Sunnuntain kiintoisimpiin nimiin puolestaan kuuluu soolouraa yhtyeensä tauon aikana käynnistellyt Haloo Helsinki! -solisti Ellips, jonka ensimmäinen single Maailma on rikki on puhutellut progressiivishenkisellä rockillaan jopa Kingston Wallin ystäviä.

Promoottori Harri Vilkuna on tyytyväinen tämän vuoden kattauksen monipuolisuuteen.
“Porispere-keitos syntyi jälleen iloisesti ja rytmikkäästi keitellen; otettiin ämpärillinen rankempaa paahtoa, puoli litraa häpeilemätöntä poppia, reilu ruokalusikallinen punkkia, kasa perinteisiä suomalaisia perustarvikkeita sekä iso kourallinen eksoottisia mausteita. Kasassa on tuttuun Porispere-tyyliin 33 artistia iloisen sekaisessa järjestyksessä. Pyrimme vuosittain uusiutumaan myös artistien osalta ja tänäkin vuonna mukana on peräti 19 Porispere-debytanttia.”

 

Ohjelmisto 

Porispere liput

 


Porispere