Lentävät siemenet

Poriginal gallerian näyttelyt ajalla 18.8. – 4.9.2018

Poriginal-galleriassa nähdään Aleksi Matikaisen näyttely MAALAUKSIA ja Hong Liu-Sertin näyttely Lentävät siemenet. Näyttelyiden avajaisia vietetään perjantaina 17.08. kello 18-20.

Lentävät siemenet

Alakerta:

Aleksi Matikainen – MAALAUKSIA

Teokset ovat eräänlaisia toteamuksia toiseuden kokemuksesta ajassamme.
Teoksissani outous ja unohdus näyttäytyvät ihmishahmojen ulkoisina vääristyminä.
Työskentelyni näyttäytyy minulle jonkinlaisena nuoralla kävelynä, jossa kuitenkin koen tärkeämmäksi huojumisen kuin päätepisteen. Maalaaminen on toisinaan hyvinkin ”ekspressiivistä repimistä” sattumanvaraisuuden kanssa, jonka koen työskentelyssä oleelliseksi ja laajemmaksi ajattelun välineeksi.

Yläkerta:

Hong Liu-Sertti – Lentävät siemenet

Maalaussarjan kertoma tarina laululinnusta.
Kun viivat liikkuivat muodostaakseen kuvan, laululintu piirsi itsensä tyhjälle paperille ja heräsi eloon. Laululintu halusi istuttaa metsän, jotta sillä ja muilla olisi koti. Matkallaan se poimii viisi eriväristä siementä ja istutti jokaisen eri paikkaan: itään, pohjoiseen, länteen, etelään ja keskelle. Siemenet kasvavat isoiksi puiksi. Jokaisella niistä on yksilöllinen ja yhtä vahva persoonallisuus.
 
Tarinan ydin alkaa kun pieni lintu haluaa rakentaa kodin ja oppia lentämään. Eri persoonallisuudet yhdistävä luonto näkyvät ystävyyden ja olosuhteiden kautta. Ren-puun yleisestä ja määrätietoisesta tarpeesta auttaa Zhi-puun inspiroivaa, mutta hiljaista persoonallisuutta, saa alkunsa tapahtumien ketju. Pieni lintu ja puut ratkaisevat yhdessä konfliktit ja ponnistelevat harmonisesti eteenpäin. Puut kasvavat muodostaen metsän ja tulevat lintujen paratiisiksi.
Tarina on kuvaus ja testi kuinka me voimme kasvaa ihmisten ja luonnon harmoniassa. Yksilölliset piirteemme täydentävät toisiaan ja auttavat vaikeita aikoja ja kovia tunteita muuttumaan paremmiksi ja onnellisimmiksi.
 
Käytän tekniikkana modernien ja perinteisten kiinalaisten maalaustekniikkojen yhdistämistä kalligrafiaan ja leimataiteeseen. Leimat sulautuvat osaksi teoksia ja kuljettavat tarinaa eteenpäin.   Luonto maalauksissani on suomalaista, osa tekniikoista kiinalaisia ja aihepiirit yleisinhimillisiä, jotka yhdistävät meitä kaikkia kulttuuritaustasta riippumatta. Teokset ovat helposti lähestyttäviä ja katsoja voi etsiä niistä syvempiä merkityksiä tai vain rentoutua ja antaa mielensä löytää oman tulkinnantasonsa. Haluan tehdä taidetta, jolla on sanottavaa ja joka tavoittaa ihmisiä myös vakituisten näyttelyssäkävijöiden ulkopuolelta.
 
Hong Liu-Sertti (s. 1974) on valmistunut Guangzoun kuvataideakatemiasta ja asunut Suomessa noin 15 vuotta. Hän on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla, mm. USA:ssa, Kiinassa ja Englannissa. Liu-Sertti on Espoon kuvataitelijoiden jäsen.

 


Maalauksia

 


Lentävät siemenet