NIPPORI KOTOILEE – japanilainen koto soi taideteemaisessa manga- ja animetapahtumassa

Suosittu anime- ja mangatapahtuma Nippori järjestetään lauantaina 29.9.2018 kello 12–20. Tapahtuman teemana on tänä vuonna TAIDE. Tapahtuma alkaa kello 12 Porin kaupunginkirjastossa ja edellisvuosien tapaan kello 15 siirrytään Porin nuorisotalolle, missä tapahtuma kestää iltakahdeksaan saakka. Tämän vuoden Nipporissa on luvassa paljon aivan uutta ohjelmaa, mm. koton soittoa, taidekuja ja tintamareski.

Tarjolla perinteitä ja paljon uutta

Conitapahtumissa suosittu taidekuja nähdään Nipporissa nyt ensimmäistä kertaa. Taidekujalla harrastajat esittelevät ja myyvät tekemiään tuotteita. Kirjaston näyttelytilassa on esillä Nippori-tapahtumaa esittelevä dokumentaarinen näyttely, missä koettavana on mm. hauska Nippori-tintamareski. Teema tulee esille myös musiikin kautta, kun muusikko Minni Ilmonen soittaa ja esittelee perinteistä japanilaista soitinta, kotoa. Uutta on myös tanssillinen yllätysohjelma Nuokkarin pihamaalla.

Perinteeksi jo muodostuneita Cosplay-kisoja on tänäkin vuonna kaksi. Ensimmäinen kisa tuomaroidaan Nuorisotalolla vielä samana iltana ja toinen kisa käydään Porilaine-lehden verkkosivuilla yleisöäänestyksellä seuraavalla viikolla. Kilpailija voi osallistua molempiin halutessaan tai vain toiseen. Kisat ovat niin suosittuja, että tänä vuonna iltakisassa on kaksi sarjaa, omansa konkareille ja aloittelijoille.

Pääsymaksuton tapahtuma tuo osanottajia eri puolilta Suomea

Nippori on yksi harvoista pääsymaksuttomista ja ikärajattomista Con-tyyppisistä manga- ja animetapahtumista. Osanottajia tulee vuosittain myös eri puolilta Satakuntaa ja Suomea. Tänä vuonna tapahtumaan odotetaan noin kolmeasataa osanottajaa.
Nipporin ohjelma, ilmoittautumiskäytännöt ja kilpailuihin liittyvät lupalaput alle 18-vuotiaille ovat luettavissa ja tulostettavissa sivuilla nipporipori.blogspot.fi

Tapahtuman järjestävät Jinsei ry – Porin anime- ja mangaklubi, Porin kaupunginkirjasto, Porin lastenkulttuurikeskus ja Porin nuorisopalvelut. Yhteistyössä ovat mukana myös Porilaine, Tracon, Conikuvat.fi, Lenzishop, Urumi ja Kirjaston kahvila. Nippori on saanut alkunsa vuonna 2009 valtakunnallisen nuorten verkkodemokratiapalvelu Aloitekanavan kautta, nykyisin nuortenideat.fi.

 

Kuvassa Minni Ilmonen lempisoittimiensa kanssa. Japanilainen kotosoitin etualalla. Kuva: Studio Street