joulupukki

Kävis joulunavaus – elämyksiä koko perheelle!

Kävis Joulunavaus lauantaina 24.11. tarjoilee elämyksiä koko perheelle eri puolilla kaupunkikeskustaa. Porin kaupungin puihin asentamat led-valonauhat tuovat valoa pimeään nyt aikaisempaa laajemmalla alueella.

joulupukki

 
Joulunavaus alkaa BEPOPin joulukadulta, jossa valot joulukuuseen syttyvät klo 11 ja glögiä on tarjolla klo 11-12. Joulukulkue starttaa kävelykadun ja Mikonkadun risteyksestä BEPOPilta klo 11.50. 
 
– Isot ja pienet tontut ovat tervetulleita saattelemaan Ratsastuskoulu Chapelin hevosvaunuilla kulkeva joulupukki Satakielelle, jossa häntä on vastassa Cygnaeuksen 3 A -luokan kuoro joululauluineen. Lisäksi ohjelmassa on zumbaa Tiina-Tontun tahtiin, kertoo Käviksen toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki.
 
Porin kaupunginkirjaston kirjastoauto parkkeeraa Kauppatorille klo 10-14. Kirjastoautossa voi tehdä väritystehtäviä ja osallistua Porin lastenkulttuurikeskuksen Eläinten unelma joulu -sanataidetyöpajaan, jossa sanataiteilija Outi Lähteenlahden ohjauksessa tutustutaan kirjastoauton kyljissä asusteleviin eläimiin ja miettimään millainen olisi vaikka jäniksen tai pöllön unelmien joulu. Samalla mietitään eläinten vinkkejä ihmisille joulunviettoon. Työpajassa kirjoitetaan ja piirretään. Lisäksi tarjolla on jouluista maisteltavaa ja kirjastoautoheijastimia. 
 
Joulupukki on tavattavissa Sokoksessa klo 12.45-13.30 ja IsoKarhussa klo 13.30-14.15. IsoKarhussa on lisäksi Unelmiesi Joulu pop-up myyntitapahtuma, jossa on tarjolla lukuisia tuoteryhmiä kotimaisesta käsityöstä designtuotteisiin sekä askartelua lapsille, huovutusta, köydenpunontanäytöksiä ja joululahjakeräys hyväntekeväisyyteen.  Sokoksen jouluikkunassa vuosia ihastuttanut jouluperhe jää nyt eläkkeelle. Jouluperhe viettää tällä hetkellä viimeistä työviikkoaan Sokoksen toisessa kerroksessa, kunnes klo 14 perhe saatellaan kävelykatua pitkin Sokos Hotel Vaakunaan, jonka jälkeen perhe vetäytyy julkisuudesta.  
 
SNAP-valokuvafestivaalin Porin lastenkulttuurikeskuksen näyttely löytyy 30.11. asti Kävis-liikkeiden ikkunoista (Petras Cafe, TOVI deli&takeaway, PisonArt ja Kampaamoliike SaXet sekä Cafe Solossa sisällä). Kävis-liikkeissä on tarjouksia ja tempauksia mm. Floristimestari Kirsi Saarenpään liikkeessä (Liisankatu 8) Ulla Leino esittelee, valmistaa ja myy moderneja himmeleitä ja Askarteluliike Taitavassa Teljäntorilla on popcorn-tarjoilu klo 10-14 ja Sähköliike Helle&Helle liikkeessä (Yrjönkatu 19) on lahjakorttiarvonta klo 10-15.
 
Järjestää Kävis / Satakunnan Viikko yhteistyössä Porin Yrittäjät ry:n kanssa.
 
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373, kirsi@kavis.fi ja Käviksen FB/porinkavis


joulupukki