58. Porin Päivää vietetään energisissä merkeissä

"Porilaista energiaa" on 58. Porin Päivän teema 27.-30. syyskuuta. Tänä syksynä tuli kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun ensimmäinen sähkövalo syttyi Porissa, josta katsotaan sähkölaitostoiminnan kaupungissa alkaneen.

Päivän järjestelyistä vastaavat Pori-Seura, Pori Energia, Porin Yrittäjät, Kävis ja Porin kaupunki. Entiseen tapaan ohjelmassa ovat muun muassa Pori Sinfonietan Porin Päivän konsertti, yliopistokeskuksen ja ammattikorkeakoulun tapahtumia, torijuhla ohrakryynivelleineen ja vuosi vuodelta suositummaksi noussut Porin Yrittäjien järjestämä lastentapahtuma Kirjurinluodossa.

Porin Päivänä vuonna 2018 on erityistä sähköä ilmassa ja jo nyt on tiedossa teemaan liittyviä monia yllätyksiä. Torijuhlan cosplay-harrastajat aikovat esitellä porilaisen supersankarin, järjestäjät lupaavat ”valoa kansalle” Porin sillan maisemissa ja esimerkiksi Porin kirjastossa avataan näyttely, jossa Pori-keräilijä Arto Pihlajamäki esittelee porilaisia matkamuistoja kaikessa kiehtovassa erikoisuudessaan.

Pori Energia järjestää torstaina 27. syyskuuta maksuttomia noin 30 minuutin energiakierroksia, jotka kierretään kaupunkijuna Porittarella. Energiakierroksilla tutustutaan porilaisiin mielenkiintoisiin energiakohteisiin Porin keskusta-alueella. Reitin varrella muun muassa historiallisia muuntamoita. Kierrokset lähtevät ja palaavat kauppatorille. Energiakierrokset opastaa porilainen murrekirjailija Elina Wallin.

Kirjurinluodon perinteisessä Porin Päivän lastentapahtumassa vihitään käyttöön Pori Energian 120-juhlavuoden kunniaksi porilaisille ja kaikille Kirjurinluodon kävijöille lahjoittama Energiakenttä. Liikennepuisto Vinkkarin viereen nousevalla Energiakentällä pääsevät lapset purkamaan energiaa omaan kiipeilytelineeseen ja aikuiset lataamaan energiaa street workout -kuntoilutelineissä.
Aurinkoenergia-aiheinen Porin Päivän tapahtuma järjestetään Puuvillan areenalla torstaina 27. syyskuuta.

Porin päivän ohjelmaa järjestetään koko viikon ajan, ja päivittyvän ohjelman näet täältä.

Ilmoita tapahtumasi

Kaikkiaan Suomen suurimman kotiseutujuhlan tapahtumien määrä nousee komeasti kolminumeroisiin lukuihin, sillä Porin Päivän aikana monet yhteisöt ja yritykset ovat järjestäneet omia tapahtumiaan.
Jotta järjestäjät saavat tapahtumastaan tiedon Porin Päivän viralliseen ohjelmaan, heitä pyydetään lähettämään tapahtumatieto Pori-Seuralle sähköpostiosoitteeseen pori-seura@luukku.com.

Porin päivän juliste

Vuoden 2018 Porin Päivän julisteen on suunnitellut Jonne-Pekka Stenroos mainostoimisto Staartista. Julistetta tulevat myymään Porin lyseon yrittäjyysluokkien oppilaat. Julistetta on ostettavissa myös Visit Porista ja Info-kirjakaupasta.

 

Invalid Scald ID.