Yyterin uusi uimavalvojantorni on asennettu paikoilleen.

Yyterin kesää valmistellaan – rannalle uusi uimavalvojantorni ja vyöhykepollarit

Yyterin kesäsesonkia valmistellaan täydellä teholla. Valmistelevia toimenpiteitä tehdään nyt joka viikko, jotta ranta on valmiina kesää varten. Uutuutena rantaan on saapunut uimavalvojan torni, jonka valinnassa osallistettiin kaupungin asukkaita. Lisäksi rannan turvallisuutta tehostetaan vyöhykepollareilla. Myös rannan penkit ja pukukopit on saatu paikoilleen. 

Yyterin uusi uimavalvojantorni on asennettu paikoilleen.

Uimavalvojantorniksi Kontti

Aiempina kesinä Yyterissä uimavalvonnan käytössä ollut tennistuomarin torni korvataan tänä kesänä uudella uimavalvojantornilla. Viime vuonna tornin suunnittelussa ja valinnassa osallistettiin porilaisia, kun esiteltiin kaksi vaihtoehtoista ratkaisua uudeksi uimavalvojantorniksi: Kontti ja Simpukka. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 434, joista 117 kannatti Simpukkaa ja loput 326 Konttia.

– Uimavalvojantornin lopullisessa muodossa huomioitiin myös uimavalvojien toiveita, jotta torni olisi mahdollisimman toimiva käytännössä. Lisäksi kaupunkikuvatoimikunta otti kantaa ulkoasuun, kertaa Yyterin kehittämisestä vastaava Anna Kyhä-Mantere.

Uimavalvojan tornia voi kurkistaa vaikkapa Yyterin web-kamerasta.

Vyöhykepollarit lisäävät rannan turvallisuutta

Turvallisuus on yksi Yyterin kehittämisen kärjistä ja yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa ranta on jatkossa jaettu vyöhykkeisiin, joiden ansiosta sijainnin rannalla pystyy paikantamaan aiempaa helpommin.

– Suurelta ranta-alueelta on puuttunut maamerkkejä, joiden avulla esimerkiksi lasten on helpompi löytää omalle viltilleen. Nyt rannan aktiivisimmin käytössä olevalta osalta hotellilta päälankongille on asennettu ns. vyöhykepollarit, joista näkee, millä vyöhykkeellä on. Mahdollisissa pelastustehtävissä viranomaisten on myös helpompi navigoida kun ranta on jaettu osiin, kertoo Yyterin erityisasiantuntija Matti Lankiniemi

Vyöhykkeet myös rytmittävät rannan käyttöä. 

– Vyöhykkeet B-E ovat rannan ns. aktiivialuetta, jossa suurin osa ihmisistä sesonkiaikana on ja johon on keskitetty rannan palvelut. Uloimmat A ja F-vyöhykkeet halutaan jatkossakin säilyttää luonnonmukaisina, Kyhä-Mantere tarkentaa.

Päälankonki pian valmis

Yyterin vanha hiekan päälle rakennettu päälankonki on purettu pois ja uuden upean lankongin rakennustyöt ovat käynnissä. Uusi lankonki on nostettu irti hiekasta kauttaaltaan vähintään puolen metrin korkeuteen ja korkeimmillaan noin puolentoista metrin korkeuteen. 

– Nyt hiekka ei enää kasaannu samalla tavalla lankongin päälle, eikä märkä hiekka pääse mädännyttämään rakenteita, mikä helpottaa sen hoitoa ja pidentää käyttöikää. Lisäksi kulku rannalle ei enää ole niin jyrkkä koska korkealle nostettu lankonki tekee lankongista helppokulkuisemman, Lankiniemi kertoo.

Uuden lankongin kävelysilta on tehty Yyterin olosuhteita kestävästä kauniista lehtikuusesta. Lankonkiin asennetaan vielä kaiteet, jotta kulkeminen rannalle on mahdollisimman turvallista. 


Yyterin uusi uimavalvojantorni on asennettu paikoilleen.