Yyterin luminen rantaviiva ilmakuvassa

Yyterin hiihtoladut on saatu auki

Yyteri kutsuu aktiivisen talvipäivän viettoon! Alueelle on ajettu hiihtolatuja ja pulkkamäki on myös auki.

Yyterin luminen rantaviiva ilmakuvassa

Laduista on ajettu Levon, Yyterin ja Lomakeskuksen reitit. Reitit muodostavat lenkin, jonka pituus on hieman vajaa kymmenen kilometriä. Latujen reitit näkyvät latukartasta.

– Viikonlopun aikana on tarkoitus ajaa vielä Santalasta Meri-Porin yhtenäiskoululle kulkeva reitti, kertoo latujen ylläpidosta vastaava Matti Leino.

Yyterin ladut tehdään ostopalveluna Yyterin Alueen Asukkaat -asukasyhdistyksen toimesta. Latutilannetta ja ajankohtaisia asioita kannattaa seurata asukasyhdistyksen Facebook-sivuilta.

– Aiemmin tällä viikolla satanut lumi paransi olosuhteita ja ladut ovat hyvässä kunnossa. Innokkaimmat hiihtäjät ovatkin jo ehtineet loppiaisena testata reittejä, Leino toteaa.

Useiden latujen lisäksi myös Keisaripankin pulkkamäki on hyvässä kunnossa.

Yyterissä on tarkoin määritelty missä on sallittua pulkkailla, jotta ainutlaatuisten dyynien säilymisen kannalta tärkeät rantavehnät eivät vahingoitu. Pulkkailualueet näet kartasta.

Omia eväitä voi liikkumisen lomassa nauttia esimerkiksi punaisen tuvan ja Munakarin nuotiopaikoilla. Punaisen tuvan grillipaikalla on valoisaan aikaan henkilökuntaa huolehtimassa tulen sytyttämisestä ja tuvan viereiset ulkovessat ovat auki. Munakarin nuotiopaikallakin on polttopuut valmiina.

Yyterissä vieraillessa kannatta käydä myös katsomassa rannan pohjoispäähän tällä viikolla valmistunutta lankonkia, josta avautuu upeat näkymät Yyterin rannalle.

Latukartta Yyteristä , by Marika Virtanen


Yyterin luminen rantaviiva ilmakuvassa