Yyterin ranta aurongonlaskussa

Yyteriin tulossa lisää majoituskapasiteettia

Yyterin Herrainpäivillä sijaitsevalle lomakylälle on löytynyt ostaja. Porin kaupunki sai kolme tarjousta, jotka pisteytettiin aiemmin sovitun menetelmän mukaisesti ja tämän perusteella ehdotetaan lomakylän myyntiä ja osittaista vuokraamista MHR Yhtiöt Oy:lle.

Yyterin ranta aurongonlaskussa

MHR-Yhtiöt ja Astora-Rakennus aikovat yhdessä palvelutarjoajan kanssa lisätä Yyterin alueen majoituskapasiteettia. Hankkeen alustavien aikataulujen mukaan ensimmäinen vaihe suunnitelmista toteutettaisi 1-3 vuoden sisällä. Tähän suunnitelmaan kuuluu 10-15 huvilan rakentaminen majoituskäyttöön. Toisessa vaiheessa 3-5 vuoden aikana huviloita rakennetaan vielä noin 15 lisää. Kokonaisuus sisältää yksittäisiä sauna- ja juhlatiloja. Kustannusarvio on noin 5 miljoonaa euroa.

Porin kaupunki lunasti syyskuussa 2020 ulosottovirastolta Yyterin entiseen Outokummun lomakylään kohdistuvan maanvuokrasopimuksen ja siellä sijaitsevat rakennukset 150 000 eurolla. Myytävän noin 5,4 hehtaarin tontin ja kaikkien alueella sijaitsevien rakennusten kauppahinta on yhteensä 170 000 euroa. Lisäksi ehdotetaan vuokrattavaksi noin 2,4 hehtaarin suuruista tonttia, joka on pääosin Natura-suojeltu.

– Yyteri on kaupungin kärkikohde ja haluamme olla vaikuttamassa satsauksiin, joita alueelle tehdään. Lomakylän myynti ja sen kautta saatava liiketoiminta lisää Porin matkailuvetovoimaa, tuo alueelle lisää palveluita sekä työllistää henkilöitä niin rakennusvaiheessa kuin kohteen valmistuttua, toteaa elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Porin kaupunginhallitus tekee päätöksen lomakylän myynnistä kokouksessaan maanantaina 3. toukokuuta.


Yyterin ranta aurongonlaskussa