Visit Pori

Visit Porin ja Porinan asiakaspalvelut muuttavat uusiin tiloihin kävelykadun varrelle

Visit Porin ja palvelupiste Porinan palvelut toimivat jatkossa samassa paikassa. Ovet aukeavat kesäkuun alussa uusissa tiloissa osoitteessa Yrjönkatu 13. Kumpikin toimipiste on suljettuna muuton ajan torstaista 27. toukokuuta alkaen.

Visit Pori

– Sekä Visit Pori että Porina palvelevat asiakkaita nykyisissä tiloissa vielä normaalisti keskiviikkona 26. toukokuuta, mutta sen jälkeen olemme muutaman päivän ajan kiinni. Tarkka avautumisaika riippuu siitä, miten saamme asiakaspalvelun oleelliset järjestelmät toimimaan. Tiedotamme avaamisesta vielä erikseen, sanoo Porinan palvelupäällikkö Heikki Tuominen.  

Porinasta muuttaa koko Porinan asiakaspalvelu mukaan lukien kaupungin kassapalvelut, katutyö- ja sijoituslupapalvelut sekä Porin Linjojen asiakaspalvelu. 

Visit Porilla kesän ajan kaksi toimipistettä 

Uusiin tiloihin muuttaa Visit Porista matkailuneuvonta brändituotekauppoineen sekä matkailu- ja markkinointiyksikön henkilöstö.  

–  Lisäksi palvelemme kesäsesongin ajan myös Yyterin sannoilla, jossa kuitenkin on paljon matkailijoita liikkeellä, kertoo matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Anna Kyhä-Mantere.  

Entiseen Suomalaisen Kirjakaupan tiloihin aukeavan uuden asiakaspalvelupisteen kautta pilotoidaan uusia yhteisiä käytäntöjä tulevaisuutta ajatellen, kun kaupungin ja valtion yhteistä asiakaspalvelupistettä valmistellaan. 

Lisätietoja antavat: 

Heikki Tuominen, palvelupäällikkö, puh. 044 701 1687  
Anna Kyhä-Mantere, matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö, puh. 044 701 8496  
Jouni Salonen, tilajohtamisen toimintayksikön esimies, puh. 044 701 1575 


Visit Pori