Munakarin tulipaikka

Vihdoin uusi nuotiopaikka merimaisemalla

Yyteriin on saatu kauan kaivattu, merinäköalan nuotiopaikka. Uusi nuotiopaikka sijaitsee Munakarin kohdalla, Yyterin rannan puolella.

Munakarin tulipaikka

– Yyterissä on nuotiopaikkoja, mutta ihan rannan tuntumassa niitä ei aiemmin ole ollut. Nyt on mahtavaa, kun makkarat tai nokipannukahvit voi tehdä merta ihaillen, toteaa matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Anna Kyhä-Mantere.

Munakarin nuotiopaikka on rakennettu kuluneen kevään ja kesän aikana. Polttopuut on juuri tuotu ja nuotiopaikka saatu auki.

– Yyteri on selkeästi kasvattanut suosiotaan ympärivuotisena kohteena ja sieltä löytyykin puuhaa monenlaiseen makuun. Nuotiopaikasta tulee varmasti yksi syksyn hiteistä, povaa Kyhä-Mantere.

Nuotiopaikka on arvokkaalla alueella ja sen pitämisen kannalta on erittäin oleellista, että käyttäjät noudattavat tarkasti annettuja ohjeistuksia.

– Nuotiopaikka pidetään lukittuna, silloin kun sitä ei saa käyttää esimerkiksi voimassa olevan ruohikko- tai metsäpalovaroituksen takia. On myös erittäin tärkeää, että nuotiossa poltetaan ainoastaan nuotiopaikalle tuotuja polttopuita tai itse mukana tuotuja. Luontoa ei missään tapauksessa saa vahingoittaa ja hakea puita sieltä nuotioon, sanoo luonnonsuojeluvalvoja Kimmo Nuotio.

Retkeilyreittien kunnostaminen jatkuu

Yyterin ympärivuotiseen kehittämiseen on myös panostettu muutoin ja tullaan panostamaan syksyn aikana. Tänä syksynä on tarkoitus rakentaa uusi lankonki Herrainpäiville.

– Tarkoituksena on tehdä golf-polulta kokonaan uusi pätkä Herrainpäivien suuntaan. Uusi reitti tehdään esteettömänä lankonkina ja tarkoitus on nostaa yksi kohta miltei parin metrin korkeuteen. Näin saamme näköalapaikan, josta pääsee ihailemaan Yyterin santoja ikään kuin mereltä päin, rantaheinikon yli, rakennuttajainsinööri Aleksi Siirtola.

 


Munakarin tulipaikka