Valot virittävät keskustan joulutunnelmaan

Porin keskusta puetaan jouluasuunsa pikkuhiljaa. Ensimmäiset valot viritetään viikonlopun joulunavausta varten, mutta valojen ja koristeiden määrää lisätään vielä sen jälkeenkin. Perinteinen raatihuoneen kuusi odottaa vielä ehdokkaita.

Kausivalojen asennus on edennyt Porin keskustassa suunnitelmien mukaan ja viikonlopun joulunavaus saa tunnelmallisen ympäristön. Valot ovat levittäytyneet keskustassa torin nurkilta kävelykadulle ja Eetunaukiolle, mutta myös uusia puita on valloitettu. Myös Satakieli-lava on saanut jo osittaisen jouluasunsa, mutta joulun lähestyessä myös koristeiden määrä lisääntyy. Myös Eetunaukion lava saa myöhemmin talvisen ilmeen lumiukon johdolla.

– Ratsulan kulmassa oleviin puihin saatiin täksi vuodeksi uudet upeat valot. Näin aluksi ne ovat vielä kytkettyinä katuvaloverkkoon, eli palavat katuvalojen kanssa samanaikaisesti, kertoo piiripuutarhuri Minna Murtomäki.

Raatihuoneen edustalle pystytettävä kuusi on vielä etsinnässä, mutta sen on tarkoitus saapua paikalleen joulukuun puolessa välissä. Perinteiseen tapaan omaa kuustansa voi ehdottaa raatihuoneen kruunuksi ottamalla yhteyttä palvelupiste Porinaan puhelimitse numeroon 02 623 4100 tai sähköpostilla osoitteeseen porina@pori.fi.