Kuvakaappaus uusista Visit Porin verkkosivuista

Porin verkkosivut uudistuvat – tavoitteena entistä palvelevammat sivustot

Porin kaupungin pori.fi-verkkosivut sekä visitpori.fi-verkkosivut uudistuvat joulukuun 2022 aikana. Verkkosivu-uudistuksen myötä sivujen ulkoasua parannetaan ja uuden julkaisualustan myötä sivut palvelevat jatkossa entistä monipuolisemmin.

Kuvakaappaus uusista Visit Porin verkkosivuista

Uudistuksen syyt ovat ennen kaikkea tekniset. Tulevia sivuja on kuluneen vuoden aikana suunniteltu ICT-yksikön johdolla. Mukana kehitystyössä on ollut monia kaupungin eri yksiköitä.

 

– Uudistuksen aikana myös visitpori.fi-verkkosivut siirretään kokonaisuudessaan uudelle WordPress-julkaisualustalle. Samalla sivujen ulkonäköä päivitetään ja sisällöntuottajat saavat käyttöönsä huomattavasti enemmän työkaluja ja elementtejä, joiden avulla kaupungin palveluista kertominen tulee olemaan entistä laadukkaampaa. Lisäksi sivuston saavutettavuus paranee palvelemaan laajempaa käyttäjäkuntaa voimassa olevat direktiivit huomioiden, viestintäsuunnittelija Kalle Aaltonen kertoo.

 

Julkaisualustalta toiselle siirrettävä massa on ollut suuri ja joidenkin sivujen osalta päivitystyö saattaa julkaisun jälkeen olla vielä hieman kesken. Sivuja kehitetään kuitenkin koko ajan ja lopputuloksena kaupunki saa käyttöönsä nykyaikaiset, kuntalaisia ja muita ryhmiä entistä tehokkaammin palvelevat verkkosivut.


Kuvakaappaus uusista Visit Porin verkkosivuista