Suurtapahtumat sulkevat katuja Porissa

Porin kesäkävelykatu saapuu ennätysaikaisin – terassit rakentuvat jo vappuviikolla

Porin kesäkävelykatu muuttaa Kauppatorin ympäristön katuosuuksia täysin kesäterassien ja jalankulkijoiden viihtyisiksi kesäkeitaiksi. Alueelta löytyy muun muassa lukuisia ravintoloita ruoka- ja juomaelämyksineen.

Suurtapahtumat sulkevat katuja Porissa

Jo perinteeksi muodostunut Porin keskustan kesäkävelykatu saadaan tänä vuonna käyttöön aiempaa aikaisemmin! Kesäkävelykadun Gallen-Kallelankadulle ulottuvan osuuden rakentaminen alkaa jo tulevana maanantaina 27. huhtikuuta. Kokonaisuudessaan kesäkävelykatu avautuu kesäkuun alussa, kun myös osa Antinkadusta valjastetaan kevyen liikenteen kulkijoiden käyttöön.

Antinkatu palaa liikenteen käyttöön kesän lopussa tiistaina 4. elokuuta. Gallen-Kallelankadun kesäkävelykatu palvelee elokuun loppuun asti.