”Heinen talo” – Porin seurakuntayhtymän hallintokeskus

Merikapteeni Heinen 1893 rakennuttama talo, jonka erikoisuutena on laivan märssykoria muistuttava torni.

Raatihuoneen naapurissa, Porin teatteria vastapäätä sijaitsevan, nykyisin Porin seurakuntayhtymän hallintokeskuksen, on suunnitellut arkkitehti Ricardo Björnberg. Erilaisia tyylisuuntia yhdistelevän talon rakennutti Oscar Heine. Seurakuntien omistuksessa se on ollut vuodesta 1922.

Merikapteenin talo

Talon rakennuttaja Oscar Heine syntyi Porin Vähälläraumalla 1854. Merillä vietettyjen vuosien jälkeen hän osti 1891 ”tontin nro 45 kaupungin toisessa osassa”. Silloisen poikamiehen asunnoksi talosta tehtiin melkoisen kokoinen: neliöitä on toista tuhatta.

Talon valmistumisvuonna 38-vuotias entinen merikapteeni avioitui Edith Sofia Vilhelmina Gyllenbergin kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta, poika ja kaksi tyttöä.

Heine oli Porin ensimmäinen rekisteröity laivanselvitys-, huolinta,- ja hiililiikkeen harjoittaja. Heillä oli konttorit Porissa, Reposaaressa ja Mäntyluodossa. Heinen perhe asui 1. kerroksessa raatihuoneen puoleisessa päädyssä. Alakerrassa sijaitsi myös Heinen liikkeen Porin konttorit. Toisessa kerroksessa asuivat vuokralla mm. pormestari Caselius ja lennätinkonttorin johtaja Thesleff. Kellarikerros oli ensin varastotilana, mutta myöhemmin sinne tehtiin asuntoja.

Oscar Heine kuoli vuonna 1911. Leski ja Heinen perilliset myivät talon vuosikymmen myöhemmin Porin seurakunnille, kauppakirjat tehtiin syksyllä 1921 ja talo siirtyi Porin kaupunki- ja maaseurakunnalle asuin- ja virastotaloksi 1922.

Rakennuttajan näköinen

Rakennuksesta tuli ajan kertaustyylien, suunnittelijansa, arkkitehti Ricardo Björnbergin ja rakennuttajansakin ajatusten mukainen: ympäristöön sopiva, mutta kuitenkin erilainen kuin muut. Talon persoonallisin kohta on laivan mastotornia muistuttava pyöreä torni. Ilmeisesti Heine halusi uuteen taloonsa muistutuksen merimiehen elämästään. Talo on rakennettu kertaustyylien aikakautena eri tyylejä vapaasti yhdistelemällä. Siinä on esimerkiksi uusklassismia, uusrenesanssia ja uusgotiikkaa, barokkia ja jugendiakin. Ajan tavan mukaan pihanpuoli jätettiin vaatimattomaksi. Porraskäytävän seinissä on erilaisia ornamentti- ja symbolikuvia.

Asuintalosta virastotaloksi

Kun Porin kaupunki- ja maaseurakunta itsenäistyi 1920 Ulvilan emäseurakunnasta, se halusi arvoaan vastaavan seurakuntatalon – ja tähän tarkoitukseen ostettiin Hallituskatu 9:n kiinteistö. Toisessa kerroksessa olivat kappalaisen ja kirkkoherran pappilat, ensimmäisessä virasto- ja kokoustiloja sekä rippikoulusali, myöhemmin myös toimituskappeli. Vuonna 1986 kappelin tilalle tehtiin toimistohuoneita ja kappeli remontoitiin seurakuntien palvelukeskukseen. Talo tuli kokonaan virastokäyttöön, kun Keski-Porin kirkkoherra Aulis Karén muutti talosta 1976. Talonmies asui talossa vielä lähes parikymmentä vuotta.

Yhteystiedot

  • Käyntiosoite: Hallituskatu 9 B
  • Postiosoite: 28100 Pori