Pori, Eurajoki ja Rauma järjestävät yhteistyössä alueopas -koulutuksen, johon haetaan kielitaitoisia henkilöitä opastamaan sekä kansainvälisiä että kotimaisia matkailijaryhmiä. Koulutuksen suorittaneista tulee Suomen opasliiton hyväksymiä alueoppaita, jotka voivat opastaa matkailijoita Porin, Eurajoen ja Rauman alueilla. Opaskoulutus sopii kaikille, joilla on halua esitellä ja opastaa aluetta ylpeydellä, rakkaudella ja innostuksella suomen kielen lisäksi myös jollakin vieraalla kielellä.
Syksyn aikana Porin kaupunki järjestää maksuttomia luontoretkiä sekä Pimeä metsä -tapahtumia yhteistyössä Porin Latu ry:n ja Porin Seudun Sieniseura ry:n kanssa. Retkikuljetuksiin voi hypätä kyytiin myös Noormarkusta ja Ulvilasta. Ensimmäinen retki koittaa Suomen luonnon päivänä 27. elokuuta, jolloin lauantainen retki suuntaa Yyteriin.
Opastetuilla yleisökierroksilla pääsee tutustumaan kesäiseen Poriin uudenlaisin silmin. Yleisökierroksia on monipuolistettu ja kesän uutuudet tuovat esille kiehtovia tarinoita Reposaaresta sekä teatterista. Kaupunginosakävelyillä ja hautausmaakierroksilla kuulee historiaa sekä tutustuu Porin kätkettyihin salaisuuksiin. Ensimmäiset kierrokset järjestetään jo toukokuussa!
Visit Pori järjestää yhteistyössä Porin Opaskillan kanssa opastettuja kävelykierroksia kesän kuumimman sesongin aikaan. Kävelykierrosten lisäksi heinä-elokuussa pääsee vakiolähdöillä veneretkille majakkasaari Säppiin ja karunkauniille Iso-Enskerin saarelle.
Pori esittäytyy Matkamessuilla Helsingin messukeskuksessa matkailukärki Yyterin ja suurten tapahtumien merkeissä 18.-20. tammikuuta. Löydä luontosi Yyteristä ja uusi mukavuusalueesi Porista.
Elokuu on Porin taidemuseossa tapahtumaa täynnä. Ohjelmassa on muun muassa kuuntelykävelyä, performanssitaiteeseen tutustumista sekä konenäköön syventymistä.
Kiinnostaako historia vai onko luonto juttusi? Esitteletkö Poria vieraillesi? Lähde mukaan opastetuille kävelykierroksille tai veneretkille merelle!