Uutiset

Yyterin uuden inforakennuksen liiketiloihin haetaan vuokralaista

Porin Yyteri, kilometrien pituisilla hiekkarannoillaan ja osana Selkämeren kansallispuistoa, on ansaitusti Porin matkailun ja kaupunkikehityksen kärkiä. Kesäkuun 2024 lopussa valmistuva…

Lasten liikuntamaan kevätkausi käynnistyy – maksuton sisäänpääsy sunnuntaina 21. tammikuuta

Pori aloittaa Suomen liikkuvin kunta -palkinnon juhlistamisen tarjoamalla tulevana sunnuntaina maksuttoman sisäänpääsyn suosittuun perheen pienimpiä liikuttavaan tapahtumaan.

Yyterin inforakennuksen sääsuojan purku alkaa ensi viikolla

Yyterin inforakennuksen sääsuojan purku alkaa maanantaina 15. tammikuuta ja päättyy keskiviikkona 24. tammikuuta. Alueella on syytä noudattaa purkutöiden ajan erityistä…

Tul ny ees käymään – Porissa loma sujuu uuteen tutustuen

Katseet siirtyvät jo kohisten kohti kesää ja lomien suunnittelu on vauhdissa. Moni käy hakemassa ideoita Helsingin Messukeskuksen Matkamessuilta, jossa Visit…

Porille valmistunut äänibrändi on kokeileva

Kokeileva, vähän outo ja erottuva ovat sanoja, joilla Porin juuri valmistunutta äänibrändiä kuvaillaan. Se on juuri sitä, mitä haettiin. Porin…

Porin museoissa rikottiin kävijäennätyksiä

Viime vuosi oli menestyksekäs Satakunnan Museon museokohteissa: Museoissa kävi vuonna 2023 ennätyksellisen paljon vierailijoita. Satakunnan Museon, Luontotalo Arkin, Rosenlew-museon, Rakennuskulttuuritalo…

Urheilukeskuksen alueella aloitetaan jääkiekkopelien aikainen pysäköinninvalvonta

Kaupunki käynnistää Isomäessä urheilukeskuksen alueella Porin Ässien kotipelien aikaisen pysäköinninvalvonnan. Valvonnalla varmistetaan pysäköinnin ja liikenteen sujuvuus sekä kaikkien alueella liikkuvien…

Uudistunut uudenvuoden vastaanotto pidetään Porin kauppatorilla

Porin kaupungin uudenvuoden vastaanotto -tilaisuus järjestetään ensimmäisen kerran Porin kauppatorilla sunnuntaina 31. joulukuuta. Uusi tapahtumapaikka mahdollistaa uudenvuoden juhlistamiselle hyvät puitteet…

Välipäivinä ja uuden vuoden ympärillä tarjolla runsaasti liikuntamahdollisuuksia

Joulun hiljentymisen ja yhteisen nautiskelun jälkeen on virkistävää jumpata kehoa ja samalla myös mieltä. Porin kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa joulun välipäivinä…

Joulurauha julistetaan Porissa jouluaattona Raatihuoneella

Joulurauha julistetaan perinteiseen tapaan jouluaattona 24. joulukuuta Porin Raatihuoneen edustalla. Tilaisuus alkaa kello 11.45 Porin VPK:n soittokunnan esittämillä hartailla joululauluilla.