Porin molemmat tekojääradat ovat auenneet

Ympäri vuorokauden auki oleva Liisantorin kenttä on toistaiseksi tarkoitettu vain mailattomille luistelijoille. Urheilukeskuksen tekojäärata on myös mailallisten pelaajien käytössä

Maksuton Liisantorin luistelukenttä on auki ympäri vuorokauden. Kävijöiden kannattaa kuitenkin huomioida, että pukukopit ovat auki kello 8–21 ja valot ovat kentällä päällä kello 7–21.30. Kentän jää huolletaan myös kolme kertaa päivässä arkisin, ja kahdesti päivässä viikonlopun ajan. Huoltoaikoina kentän on ehdottomasti oltava tyhjä.

Liisantorin tekojääradan huoltoajat:
arkisin 6.45–8.00, 11.30–12.15, 15.15–16.00
viikonloppuisin 8.30–9.15, 15–15.45

- Luistelijoiden kannattaa muistaa, että he ovat itse vastuussa omasta turvallisuudestaan, ja toisten jäänkäyttäjien huomioimisesta. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti Liisantorille voi tulla tällä hetkellä mailattomana, mutta tekojääradalla onnistuu myös pelailu, muistuttaa infrayksikön liikuntapaikkojen työnjohtaja Seppo Myllykoski.

Tekojääradan yleisövuorot ovat kaikkien käytössä. Ainoana poikkeuksena on sunnuntai, jolloin järjestetään erilliset vuorot mailallisille ja mailattomille.

Tekojääradan yleisövuorot:
ma klo 16.00–17.30
ti klo 16.00–17.30
to klo 20.00–22.00
pe klo 16.00–17.30
la klo 8.00–11.00
su klo 15.00–16.30 mailaton yleisövuoro, klo 17.00–19.00 mailallinen yleisövuoro (jäänhoito klo 16.30–17.00).

Myös tekojääkaukaloon on lisätty yleisövuoroja lauantaipäivälle seuraavasti: kello 8.30–10.30, kello 14.00–16.00 ja kello 19.00–21.30. Tekojääkaukalon kaikki yleisövuorot ovat mailallisille luistelijoille.

Luistelijoita tekojääradalla marraskuussa 2021