Yyterin markkinointi kilpailee Suomen mestaruudesta

Porin kaupunki on päässyt Yyterin markkinoinnilla kuntamarkkinoinnin SM-kilpailutöiden 13 parhaan joukkoon. Mukaan osallistui 46 kilpailutyötä, joista parhaat on valittu shortlistalle. Yleisö voi äänestää suosikkiaan!

Porissa on käytössä ainutlaatuinen toimintamalli, kun Yyterin matkailun edistämisen ja markkinoinnin ohella sama taho vastaa myös kohteen infran rakentamisesta ja strategisesta kehittämisestä.  

– Teemme tätä totta kai tiiviissä yhteistyössä kaupungin toimijoiden, alueen yrittäjien ja muiden tahojen kanssa. Malli on kuitenkin ainutlaatuinen ja kaupunkien pitäisi ehdottomasti rohkeammin ja ennakkoluulottomammin yhdistellä suoraa tekemistä markkinointiin saadakseen aitoja tuloksia. Olemme erittäin iloisia, että olemme mukana kuntamarkkinoinnin kärkitaistelussa ja saamme toimintamallia levitettyä myös muiden käyttöön, iloitsee matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Anna Kyhä-Mantere.  

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailutöistä kolme palkitaan. Lisäksi jaetaan yksi tai useampi kunniamaininta. Porin kaupunki on mukana kilpailutyöllä Älä lähde sinne – Yyterin rakentaminen yhdistettynä markkinointiin takasi huipputulokset.  Muihin shortlistan töihin pääsee tutustumaan kilpailualustan kautta ja suosikkiaan voi äänestää tykkäämällä toimintamallista. Yleisön suosikki julkaistaan myös 15.9. Kuntamarkkinoilla.  

Ehdotusten joukosta tuomaristo on valinnut työt shortlistalle. Tuomariston mukaan kilpailutöistä näki selvästi, että kuntamarkkinointi on kehittymässä vahvemmin strategiaa tukevaksi ja edistäväksi toiminnaksi. Kilpailutöissä näkyi pitkäjänteinen suunnitelmallisuus, joka etenee strategiatasolta aina käytännön markkinointitekoihin. 

– Tämä on juuri sitä, mitä mekin kilpailutyössä tuomme esille, toteaa Kyhä-Mantere.  

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu järjestettiin nyt 16. kerran. Tavoitteena on vahvistaa kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamista sekä jakaa hyviä käytäntöjä. Pori on pärjännyt kuntamarkkinoinnin mittelöissä aiemminkin, kun Porin brändiuudistus voitti kultaa kuntamarkkinoinnissa vuonna 2018.  

Kilpailun takana ovat kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA. 

 

Kaksi lasta Yyterissä