Yyterin kävijämäärät huikeassa nousussa - miltei 10 000 kävijää alkuvuoden aikana

Viikonloppuna Yyterissä oli valtava määrä ulkoilijoita. Viimevuotiseen verrattuna lauantain ja sunnuntain aikana Yyterissä kävi miltei 2000 ulkoilijaa enemmän.

– Koko alkuvuoden osalta Yyterin kävijämäärät ovat huikeita. Kävijöitä on ollut miltei 10 000, mikä on reilut 4000 enemmän kuin viimevuonna, iloitsee matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Anna Kyhä-Mantere.  

Helmikuun ensimmäisellä viikolla kävijöitä oli yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten. Koko alkuvuoden osalta kävijöitä on ollut 4338 enemmän kuin viimevuonna. Vuonna 2020 alkuvuodesta kävijöitä oli 5645, kun vastaavasti vuoden 2021 alkuvuoden luku on 9983. 

Laskurit laskevat vain rannalle kulkevat. Todellisuudessa kävijöitä on siis vieläkin enemmän, sillä alue on suuri eivätkä laskurit laske muualta alueelle tulleita ulkoilijoita. 

– Viikonlopun hieno ilma, laskiainen sekä ystävänpäivä saivat tietysti ihmiset liikkeelle. Yyterissä on mahdollisuus harrastaa monipuolista ulkoilua ja tekemistä löytää varmasti kaikille. Pulkkamäki ja hiihtoladut ovat erinomaisessa kunnossa, ja kävelijöiden lisäksi näiden aktiviteettien harrastajia oli paljon. Kävijäraportteja tutkiessa on kuitenkin ilahduttavaa huomata, että kävijämäärien kasvu ei ole pelkästään upeiden säiden ansiota, sanoo Kyhä-Mantere.  

Yyterin kävijämäärät ovat olleet nousussa myös viime syksyn. Vuoden harmaimpina aikoina marraskuun ensimmäisellä viikolla kävijöitä oli 1500 eli yli 200 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten.  

Lisätietoja Yyterin ulkoilumahdollisuuksista löytyy verkkosivuilta visityyteri.fi.  

  

Pulkkamäki Yyterissä