Kesän opastetut kierrokset ja retket tutustuttavat Porin historiaan ja saaristoon

Visit Pori järjestää yhteistyössä Porin Opaskillan kanssa opastettuja kävelykierroksia kesän kuumimman sesongin aikaan. Kävelykierrosten lisäksi heinä-elokuussa pääsee vakiolähdöillä veneretkille majakkasaari Säppiin ja karunkauniille Iso-Enskerin saarelle.

Kävellen koet enemmän – Porin historia ja henkilötarinat ihastuttavat

Kesällä Poriin pääsee tutustumaan kävellen Visit Porin järjestämillä kävelykierroksilla. Kävelykierroksia järjestetään niin keskustassa, Reposaaressa kuin Käppärän hautausmaalla. Myös Raatihuoneelle järjestetään tutustumiskierroksia. Kierrokset ovat mainio tapa kokea Porin historia ja nykyisyys, kulttuuri ja arkkitehtuuri, henkilöt ja luonto. Kohteesta riippuen kävelykierroksen kesto on tunnista kahteen tuntiin.

- Kävellen kohteet avautuvat ihan eri tavoin kuin bussin tai auton ikkunasta katsoen. Opastetuilla kierroksilla pääsee paitsi tutustumaan kohteisiin, myös tapaamaan uusia ihmisiä ja näkemään sellaisia paikkoja, joita ei muuten ehkä näkisi. Kierrokset järjestetään pääsääntöisesti suomeksi, mutta esimerkiksi Käppärän hautausmaakierroksia tehdään myös vakiolähtöinä venäjäksi. Kaikkia kierroksia saa tilauksesta myös englannin kielellä, sanoo Visit Porin matkailukoordinaattori Armi Mäkinen.

Uutuuskierroksina kesällä 2020 järjestetään Makea Pori -kävelykierros ja puistokävely Käppärän hautausmaalla. Makea Pori -kierros sisältää opastetun kävelykierroksen Porin keskustan sykkeessä torilta torille. Kierros perehdyttää kuulijan puisto- ja rakennuskulttuuriin sekä porilaisiin henkilötarinoihin unohtamatta Jätskibaari Vohvelin ja Suklaisen HerkkuPuodin maistelukohteita. Käppärän hautausmaan puistokävelyllä tutustutaan historiallisiin hautapaasiin taiteilijoista kauppaneuvoksiin sekä taideteoksiin ja poiketaan Juseliuksen Mausoleumiin.

- Tutuissa paikoissa on yllättävää uutta, kun vain malttaa jäädä katsomaan. Onkos tuokin talo tai patsas ollut tässä pitkäänkin? Kauniimpaa puistoa kuin Käppärän hautausmaa saa etsiä, kun taas Makeassa Porissa maistuu jäätelön ja suklaan lisäksi porilainen kaupunkikeskusta toreineen ja kauppahalleineen. "Ei teil ny nahkiaisii olis", kysyy porilainen ja omaa asenteen, jossa ei koskaan pety, kertoo Porin opaskillan auktorisoitu matkaopas Pirjo Jaakkola.

Kävelykierrokset starttaavat 29.6.2020. Visit Porin kaikkiin kävelykierroksiin ja niiden aikatauluihin voi tutustua tarkemmin verkkokaupassa. Liput kierroksille ostetaan etukäteen verkon kautta. Kävelykierroksia järjestetään myös tilauksesta.

Saaristo lumoaa – veneretket vievät hetkessä toiseen maailmaan

Porin edustan saaristo avautuu parhaiten veneellä kulkien. Selkämeren kansallispuistoon kuuluvilla karunkauniilla ja kivikkoisilla ulkosaarilla kasvavat tyrnipensaat ja kukkivat rantaniityt. Heinä-elokuussa järjestetään veneretkiä Säpin majakkasaarelle sekä Porin pohjoisen saariston suurimmalle saarelle Iso-Enskeriin.

- Veneretket ovat aiempina kesinä olleet erittäin suosittuja. Majakkasaari Säppi houkuttelee niin luontomatkailijoita kuin majakan ystäviä. Iso-Enskerissä rantautumisen jälkeen tutustutaan saaren monipuoliseen luontoon ja nautitaan nokipannukahvista, Mäkinen päättää.

Veneretkiin voi tutustua ennakkoon Visit Porin verkkokaupassa. Veneretkillä on säävaraus, tuuliraja on 12m/s. Lipunmyynti verkossa päättyy viisi tuntia ennen lähtöä. Veneretkiä järjestetään myös tilauksesta esimerkiksi työporukoille ja muille ryhmille.
 

Kävelykierrokset ja veneretket kuuluvat Porin kesään.