SYKSYN KÄVELYKIERROKSET

Porissa järjestetään monenlaisia mielenkiintoisia kävelykierroksia syksylläkin.

Visit Porin järjestämillä kierroksilla pääsee tutustumaan muun muassa Porin Raatihuoneen historiaan ja nykyisyyteen, Kivi-Porin alueeseen sekä historiallisiin hautapaaseihin.

Syksyllä järjestetään neljä erilaista kävelykierrosta:

  • Lasten oma kävelyretki
  • Iltakierros Porin vanhalla hautausmaalla
  • Porin Raatihuone – Engelin helmi

LASTEN OMA KÄVELYRETKI – lauantaina 22. ja 29.10.

Lasten oma kävelyretki on ihanaa yhteistä syyslomatekemistä koko perheelle. Reitti on pituudeltaan lyhyehkö, ja opastus on suunnattu lasten kuultavaksi. Retken aikana tutustutaan Raatihuoneenpuistoon ja Etelärannan kohteisiin eli katsellaan Kivi-Porin aluetta ja ympäristöä lapsen silmin.

Lasten kävelykierros
Lasten kävelykierros, by Visit Pori


ILTAKIERROS PORIN VANHALLA HAUTAUSMAALLA – sunnuntaina 6.11.

Myös tälle iltakierrokselle marraskuun pimenevät illat ja pyhäinpäivän viikonloppu tuovat tunnelmaan oman lisänsä. Kierros alkaa vanhalta Turuntieltä jatkuen Vanhalle hautausmaalle, jossa matkailuopas Pirjo Jaakkola johdattaa vanhojen hautapaasien saloihin.

Porin vanha hautausmaa
Iltakierros Porin vanhalla hautausmaalla, by Visit Pori


PORIN RAATIHUONE - ENGELIN HELMI – maanantaina 21.11.

Tule kanssamme Porin raatihuoneen kierrokselle parantamaan yleissivistystäsi Poriin liittyen. Tällä opastetulla kierroksella kuulet Porin raatihuoneen mielenkiintoisen historian ja mitä kuuluu sen nykypäivään. Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus on valmistunut vuonna 1841 ja se kuuluu Porin tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Raatihuone on aina ollut maallisen vallan keskus ja oikeuslaitos toimikin talossa aina vuoteen 1981 asti, jolloin Porin uusi oikeustalo valmistui.

Kierroksen jälkeen ei olisi hassumpi idea mennä nauttimaan illallista johonkin paikalliseen ravintolaan!

Porin Raatihuone
Porin raatihuoneen kierros, by Visit Pori

Kävelykierros on mainio tapa kokea Porin historia ja nykyisyys sekä kulttuuri ja arkkitehtuuri. Kävellen kohde avautuu aivan eri tavalla kuin bussin tai auton ikkunasta katsoen. Opastetulla kävelykierroksella pääsee paitsi tutustumaan kohteeseen, myös tapaamaan uusia ihmisiä ja näkemään sellaisia paikkoja, joita ei muuten ehkä näkisi. Kierroksen jälkeen voi opasta vetää hihasta, ja kysyä vinkkejä Porin muihin nähtävyyksiin ja elämyksiin.

Kaikki kävelykierrokset hintoineen ja aikatauluineen löydät kätevästi verkkokaupastamme. Käy tutustumassa kävelykierroksiimme täällä ja varaa paikkasi pian, jotta mahdut mukaan!