Yyteri

Yyterin hiekkaranta
Koronakevään jälkeen kotimaan matkailu on startannut ja lämmin kesäkuu toi kuukauden aikana Yyteriin yli 90 000 kävijää. 
Yyteri - the most beautiful beach in Finland
Tänä kesänä onni löytyy läheltä. Kotimaan matkailussa on nyt tuhannen taalan paikka, kun suomalaiset pohtivat kesän matkakohteitaan. Yyteri on valmiina kävijöitä varten kun kesän valmistelut ovat loppusuoralla. 
Yyterin uusi uimavalvojantorni on asennettu paikoilleen.
Yyterin kesäsesonkia valmistellaan täydellä teholla. Valmistelevia toimenpiteitä tehdään nyt joka viikko, jotta ranta on valmiina kesää varten. Uutuutena rantaan on saapunut uimavalvojan torni, jonka valinnassa osallistettiin kaupungin asukkaita. Lisäksi rannan turvallisuutta tehostetaan vyöhykepollareilla. Myös rannan penkit ja pukukopit on saatu paikoilleen. 
Ethän tallo rantavehniä, sillä ne ovat dyynien elinehto.
Dyyneille on rakennettu kulkuväyliä eli lankonkeja, jotta kävijät pysyisivät helppokulkuisilla väylillä, eivätkä talloisi dyynimuodostelmia.
Yyteri on Porin matkailun kärkikohde.
Pori on mukana Matkamessuilla Helsingin messukeskuksessa 16.-19. tammikuuta. Esillä messuilla ovat kaupungin kärkikohde Yyteri ja vastuullinen matkailu sekä kesän kovin jazzfestivaali Pori Jazz.
Yyterin Keisarinpankkiin lumetettu pulkkamäki.
Yyterissä aloitetaan valmistelevat työt Keisarinpankin pulkkamäen lumetusta varten. Toiveissa on, että lumetus saataisiin käyntiin loppiaisen jälkeen.
Havainnekuva Piletti-rakennuksesta, joka sijoittuu yleissuunnitelmassa Yyterin aukiolle.
Yyterin yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa alueen yleisilmettä, houkuttelevuutta, tunnistettavuutta, ja käytännön toimivuutta sekä luoda uusia mahdollisuuksia Yyterin käyttäjille ja uusia edellytyksiä liiketoiminnalle.
Yyterinsantojentien maisemointi jatkuu
Yyterinsantojentien risteysalueen maisemointityöt jatkuvat.
Yyterille Green Key -sertifikaatti
Matkailuala Suomessa satsaa vahvasti vastuullisuuteen ja tuo sen asiakkailleen näkyväksi.

Sivut

Subscribe to feed