News archive

Segelföreningen i Björneborg - BSF järjestää yhteistyössä Suomen Viklaliiton kanssa Viklaluokan Avoimet Euroopanmestaruuskilpailut Porissa 20-25 elokuuta 2018 (Snipe Class Open European Championship 2018).
Ilmainen multikulttuuritapahtuma Reposfääri tulee taas 11.8. Tänä vuonna tapahtuman tarjonta laajenee entisestään. Esiintyjiä on iso lista, ja luvassa on musiikin lisäksi runoutta, joogaa, sirkusta ja elokuvia.
ExtremeRun on hyvän mielen juoksutapahtuma, joka vie juoksijansa muun muassa autonromujen, vesiesteiden sekä putkien läpi. Poriin ExtremeRun saapuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja tapahtuma järjestetään 11.8. Lapset pääsevät esteradoille seuraavana päivänä.
Asuntomessut Porissa päättyivät eilen. Tämän vuoden Asuntomessuilla nähtiin monenlaisia messukoteja Karjarantaan rakentuneella uudella asuinalueella. Pitkän hellejakson aikana 31 päivää kestäneillä Asuntomessuilla vieraili erityisen suuri määrä alan asiantuntijoita sekä politiikan kärkinimiä.
Pori on lanseerannut tiettävästi maailman ensimmäisenä kaupunkina oman nimikkotuoksunsa. Sekä ulkopaikkakuntalaisille että porilaisille suunnattu uutuus herättelee suhdetta Poriin uusin aistein.
Asuntomessut Porissa ovat houkutelleet tähän mennessä jo yli 100 000 kävijää messualueelle Karjarannan vanhalle teollisuusalueelle. Asuntomessut Porissa ovat käynnissä sunnuntaihin 5.8. saakka. Messut ovat auki päivittäin kello 10-18.
Kesäillan kummituskävelyllä nähtiin yli 70 henkinen ryhmä kuulemassa Porilaisia kummitustarinoita. Vaikka seuraavan kerran kummituksia tunnelmoidaan vasta syksyllä, Kesällä ehtii kuitenkin vielä muihin opastettuihin kierroksiin kuulemaan esimerkiksi Porin historiasta.
Kahdeksatta kertaa järjestettävässä Porispere-festivaali lupailee laajaa musiikillista kirjoa artisteissa, vaihdellen koko kansan suosikeista kulttinimiin. Lavalle astuvat muun muassa Vince Neil (USA), D-A-D, Venom Inc ja Cheek.
Asuntomessujen viimeinen viikko Porissa pyörähtää käyntiin teemalla hyvä arki. Teemaviikon ohjelmassa 30.7.-5.8. on luvassa vinkkejä loman jälkeiseen elämään, jotta arki voi lähteä rullaamaan jouhevasti kohti syksyä ja pimeneviä iltoja. Teemaviikon artistitähtenä nähdään torstaina 2.8. Mikael Gabriel.
Vielä on kesää jäljellä, joten vielä kannattaa lähteä ulos liikkumaan ja nauttimaan kesäkeleistä. Pori tarjoaa monia erilaisia mahdollisuuksia urheilun saralla, joten ei muuta kuin verkkarit jalkaan ja liikkumaan!

Pages