Porilaisia rakkaustekoja

Kaupunki jatkaa rakkaustekojen tekemistä – onko sinulla ehdotuksia?

Porin uuden strategian mukaan kaupungin arvot ovat avoimuus, rakkaus ja rohkeus. Kaupunki on tehnyt erilaisia rakkaudentäyteisiä tekoja asukkaiden hyväksi ja myös markkinoinnissa rakkausteot ovat olleet vahvasti läsnä. Nyt asukkailta kysytään, millaisia rakkaustekoja kaupungin pitäisi jatkossa tehdä.

Porilaisia rakkaustekoja

Rakkaustekoja voi käydä jättämässä 12. elokuuta asti verkossa pori.fi/rakkausteot. Lisäksi ehdotuksia kerätään rakkauspuiston avajaisissa perjantaina 5. elokuuta kello 12–15.  

– Alustalla voi käydä äänestämässä jo jätettyjä ehdotuksia ja jättää oman ehdotuksensa. Ideana on, että joukkoistamalla löydetään kymmenen suosituinta ehdotusta ja tämän jälkeen kaupunki arvioi ehdotuksista, mitä pystytään toteuttamaan, kuvailee viestintä- ja markkinointisuunnittelija Marika Virtanen

Kaupunki on toteuttanut erilaisia rakkaustekoja aiemminkin. Rakkaustekoja löytyy rakastuporiin.fi-verkkosivulta.  

– Yhtenä viimeisimpänä tekona olemme matkailu- ja markkinointiyksikössä toteuttaneet rakkauspuiston Kirjurinluotoon. Se on otettu hyvillä mielin vastaan. Tottahan toki myös Porisuhdeneuvoja Luukkone on meidän rakkaustekomme ja hän jos joku osaa jakaa sitä myös eteenpäin, sanoo Virtanen. 


Porilaisia rakkaustekoja