Bongaa, rauhoitu ja voimaannu

Yli 30 kilometriä retkeilyreittejä ja jopa 15 luontotornia kaikkien ulkoilijoiden iloksi – ilmaiseksi ja ympäri vuoden. Aika vaikuttavaa, vai mitä?
Bongaa ja voimiinnu
Bongaa ja voimiinnu, by Visit Pori / Anssi Koskinen

 

BONGARIN AARREAITTA

Alueen linnustolliset arvot hakevat vertaistaan. Pesimäalueena lietteet ovat erityisesti kahlaajien suosiossa. Lietteet toimivat myös erinomaisena paikkana seurata arktisten lajien muuttoa, yhtä lintumaailman hienoimmista tapahtumista. Muuttomatkalla olevat linnut pysähtyvät lietteille ruokailemaan ja lepäämään, jolloin niitä on helppo tarkkailla. Toisinaan lintuja on tuhatmäärin.

YYTERIN LIETTEET

Dyynialueen eteläpuolella on Yyterin lietteinä tunnettu alue. Nimestään huolimatta kyseessä on upea retkipaikka, oli sitten kiinnostunut lintujen bongauksesta tai luonnon rauhasta.

Matkaa Yyterin sannoilta lietteille kertyy kolmesta viiteen kilometriin lähtöpaikasta riippuen. Matkaa voi taittaa myös enemmän ja osa reitistä ulottuu aina Selkämeren kansallispuiston alueelle. Reitti on merkitty viitoituksin ja lietteiden alue on katettu pitkospuin. Lietteiden aluetta voit tarkkailla useista reitin varrelle rakennetuista luontolavoista.

Kaiken kaikkiaan Yyterin alueelta löytyy erilaisia retkeilyreittejä yli 30 kilometriä! Ja jopa 15 luontotornia kaikkien ulkoilijoiden iloksi – ilmaiseksi, ympäri vuoden. Tutustu reitteihin Ulkoile Porissa –karttasovelluksella, joka toimii paikannuksen avulla myös mobiililaitteissa.

Miten saapua Yyterin lietteiden reitille autolla

Tapa 1)
Yyterin reitille voi lähteä vaikka siten, että jättää auton Yyterin leirintäalueen ja Yyterin Laguunin jälkeen tulevalle parkkipaikalle Yyterinsantojentien ja Kortejärventien risteyksessä. Eli samalle parkkipaikalle kuin mihin jättäisit autosi, kun tulet uimaan.
 
Tapa 2)
Toinen tapa on lähteä reissuun Huhtalanraitilta ja jättää auto parkkiin Langouran esteettömän luontolavan parkkipaikalle, merkitse navigaattoriin osoitteeksi: Huhtalanraitti 206, Pori.

Huom! Tapoja lähteä kiertämään reittiä on useampia, tässä esiteltynä muutama helppo tapa saapua autolla.

 

Yyterin lietteillä
Yyterin lietteillä, by Visit Pori / Anssi Koskinen