
Syyslomaseikkailulle Poriin

Ainutlaatuinen Yyteri yllättää
Aikuisille elämys ja lapsille seikkailu – rantaa riittää eikä luovuudella ole rajoja. Maanpäällinen paratiisi löytyy Yyteristä – ympäri vuoden.
Yyterissä voit kokeilla montaa erilaista aktiviteettia, niin rentouttavaa kuin adrenaliinit nostattavaakin. On se sitten rannalla leikkialueella koheltamista tai fatbikella seikkailua, Yyteri ei taatusti jätä ketään kylmäksi!
Huimapäiden suosikki Seikkailupuisto Huikee palvelee syyslomalaisia syyslomaviikoilla torstaista lauantaihin klo 12-17. Seikkailupuistossa voi ottaa myös osaa kuutamoseikkailuun! Seikkailut järjestetään kahtena perjantaina 20.10 ja 27.10 (vain ennakkoilmoittautumisella)

Yyteri on paljon muutakin kuin hiekkaranta, joten suosittelemme vahvasti tutkimusmatkaa myös alueen monipuolisille retkeilyreiteille. Reittejä on jokaiseen makuun, aina lyhyemmästä 1,5 kilometrin luontopolusta jopa 5,4 kilometrin lenkkiin. Yyterissä on lisäksi kaksi oivaa paikkaa nauttia retkieväitä ulkoilun lomassa.
Punaisen tuvan grillipaikka on tarkoitettu kaikkien Yyterissä vierailevien evästaukoja ja hengähdyshetkiä varten. Tupa sijaitsee Yyterinsantojentien päässä maksuttoman parkkipaikan vieressä.
Yyterin uudempi nuotiopaikka upealla merinäköalalla sijaitsee rannan eteläpäässä Munakarin saaren kohdalla, Yyterin rannan puolella.

Kirjurinluoto kutsuu pelaamaan ja leikkimään
Kirjurinluoto on Porin keskuspuisto ja se tunnetaan kaikenikäisten virkistyspaikkana. Kirjurinluodossa viihtyy koko päivän leikkipuistoissa leikkien ja luontopoluilla retkeillen.
Kaikille avoimessa Pelle Hermannin leikkipuistossa telmivät niin perheen pienimmät kuin isommatkin lapset – siksi siellä on niin helppo viihtyä! Leikkipuisto on laajuudeltaan noin kolme hehtaaria, mikä vastaa melkein viittä jalkapallokenttää! Puistossa on huikea määrä eri ikäisille soveltuvia leikkialueita, liukumäkiä ja kiipeilytelineitä – kaikki ilman sisäänpääsymaksua.
Kirjurinluodon frisbeegolfpuistossa on 21 väylää ja heittopaikat on päällystetty tekonurmella. Rata on tyypiltään puistorata ja radan pinta onkin melko tasainen, eikä siinä ole paljoa korkeuseroja. Radalla pelaaminen on ilmaista: tarvitset vain oman frisbeekiekon.
Kirjurinluoto on myös loistava kohde retkeilyyn. Polsanluodon lenkki on sopiva myös perheen pienimmille; 0,7 kilometriä pitkä lenkki kulkee luonnontilaisessa ympäristössä osittain pitkospuita pitkin. Lossin lähettyvillä on myös nuotiopaikka (omat puut mukaan).

Matkaa museoiden maailmaan
Satakunnan Museossa, Rosenlew-museossa, Luontotalo Arkissa ja Rakennuskulttuuritalo Toivossa on monipuolista tekemistä lapsille ja aikuisille lauantaista 14.10 sunnuntaihin 29.10. Niin paikalliset lomalaiset kuin muualta tulevat pääsevät touhuilemaan kivoja museojuttuja kaverien, vanhempien ja isovanhempien kanssa!
Sisäänpääsymaksun hinnalla saa syyslomapassin, jolla pääsee kahtena peräkkäisenä päivänä vierailemaan rajattomasti kaikissa Porin museoissa. Saatko kerättyä passin täyteen leimoja?
Syysloman tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan syys-lokakuun vaihteessa.

Musiikkiteatteria perheen pienimmille
Porin teatterin Leikkimökkisakki on riemukas seikkailu musiikkisadun maailmaan! Leikkimökkisakki asuu pienessä leikkimökissä, johon mahtuu suuria seikkailuja, jännittäviä sattumuksia, tarttuvia lauluja ja hauskoja satuhahmoja. Leikkimökkisakin tarinat vievät katsojat mukanaan seikkailuun vaikkapa autiolle saarelle tai taikametsään. Esitykset 21. ja 28.10.
Markkinatunnelmaa, landeseikkailuja ja paljon muuta
13.-14.10. Porikortteleiden ensimmäistä kertaa järjestettävät kala- ja sadonkorjuumarkkinat valtaavat Porin kauppatorin ja Eetunaukion. Tarjolla paljon lähellä tuotettuja herkkuja.
15.10. Lasten liikuntamaa on vapaata, vauhdikasta ja monipuolista perheliikuntaa Karhuhallissa sunnuntai-iltapäivisin.
20., 21. ja 28.10. Ahlströmin ruukin lasten ruukkikierroksilla selviää millaista lasten elämä oli ruukissa mummon ja vaarin ollessa lapsia. Onkohan vanhoissa kartanoissa kummituksia?
21.-24.10. Leineperin ruukin syysruukki-tapahtuma järjestetään lauantaista tiistaihin klo 12-16. Tarjolla työpajoja ja toimintaa.
21.10. klo 11-16 Koivuniemen Herran MuuMaa Merirosvoseikkailu: landemerirosvojen seikkailu ja ohjattua eläinohjelmaa. Päätalossa syyslounas.
21.10. Koivuniemen Herran limudisko ja kioski (klo 17-18.30 perheen pienimmät oman aikuisen kanssa ja klo 18.30-20 koululaiset)
Porin tapahtumakalenterista löydät lisää monipuolisia tapahtumia. Muista käydä kurkkaamassa kalenteria säännöllisesti!
