Reposaaren kirkko

Porin Reposaaressa sijaitseva norjalaistyylinen tunturikirkko.

Norjalaistyylinen tunturikirkko

Vuonna 1876 valmistuneen Reposaaren kirkon suunnittelijaa ei tunneta. Tiettävästi kirkon piirustukset tilattiin Tukholmasta. Kirkko on kuusikulmainen ja kellotapuli kahdeksankulmainen.

Aluksi kirkko oli varsin vaatimaton lautarakennus, jossa voitiin pitää jumalanpalveluksia vain kesällä. Talvikuntoon se korjattiin vuonna 1902. Seuraavassa korjauksessa vuonna 1906 saarnatuoli muutettiin alttarin yläpuolelta nykyiselle paikalleen ja Felix Frangin samana vuonna maalaama alttaritaulu asetettiin kuoriseinälle. Taulun aihe on ”Jeesus herättää nukkuvat opetuslapset pettäjän lähestyessä Getsemanessa”.

Vuoden 1928 korjauksessa kirkon sisustus muuttui huomattavasti, kun kirkko maalattiin sisältä ja lehteri laajennettiin nykyiseen kokoonsa. Lennart Segerstråle maalasi kirkon kattoon neljä suurikokoista maalausta: ”Jumalan liitto Nooan kanssa”, ”Jeesus asettaa myrskyn”, ”Jeesus pelastaa uppoavan Pietarin” ja ”Meri antaa ne kuolleet, jotka siinä ovat”. Kirkkoon mahtuu noin 250 henkilöä.

Kirkkopihalla on sankarihautojen lisäksi 4.10.1925 uponneen torpedovene S2:n muistomerkki. Sen on suunnitellut Wäinö Aaltonen. 

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio on vihitty kirkossa vuonna 2009.

Aukioloajat

Kirkossa jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 12. Ryhmävarauksia voi tiedustella Meri-Porin seurakuntatoimistolta.